Kannanotot

Ajankohtaista

Voiko euroalue oppia Kreikan kriisistä?

16.7.2015 AjankohtaistaBlogiSirpa sanonutVauras Eurooppa Kannanotot

Kreikan kriisi on kaikkea muuta kuin ratkaistu, mutta jo tässä vaiheessa on hyvä arvioida, mitä kriisistä mahdollisesti on opittavaa. Voidaanko vastaavia tapauksia välttää tulevaisuudessa, ja mitkä olisivat oikeat, tai paremmat, tavat vastata ylivelkaantuneen maan ongelmiin yhtenäisessä talousalueessa?

Voidaksemme arvioida tulevaa kehitystä, on tarpeen tarkastella niitä tekijöitä, jotka ovat johtaneet meidät nykyiseen tilanteeseen. Euroalueen alkuaikoina jäsenvaltioiden budjeteille asetettiin yhteiset tavoitteet julkisen talouden velan ja alijäämän suhteen. Varsinaisia keinoja valvoa näiden tavoitteiden täyttymistä ei kuitenkaan ollut. Heikko valvonta yhdistettynä eurojäsenyyden mahdollistamaan edulliseen rahaan oli liian houkuttelevaa monille jäsenvaltioille, ei ainoastaan Kreikalle, velkaantua yli takaisinmaksukyvyn.

Investointipankki Lehman Brothersin konkurssista alkaneen finanssikriisin puhjettua valtioiden velkaantuminen ja sijoitukset arvonsa menettäneisiin arvopapereihin nousi yleiseksi huolenaiheeksi yllättäen ja laajalti. Maailmanlaajuinen romahdus velkaannutti kaikkia valtioita ja julkisia talouksia pahasti, ja vielä enemmän heikon talouden maita, kuten Kreikkaa. Vaikka Kreikan aiempien hallitusten toiminta velka-asteen piilottamiseksi on ollut vastuutonta, nykyisen kurjistumisen syyt ovat suurelta osin myös epäonnisen globaalitalouden romahduksessa, joka aiheutui Kreikasta johtumattomista syistä.

Laajemman kontekstin mielessä pitäminen on tärkeää, jotta voisimme välttää helppoja poliittisia yksinkertaistuksia ja kärjistynyttä retoriikkaa. Kaikki kreikkalaiset eivät ole laiskureita sen enempää, kuin kaikki suomalaiset ”teurastajia” tai säälimättömiä kurittajia.

Torstaiyönä Kreikan parlamentissa äänestetyt tukipaketin ehdot ovat vaatimuksiltaan ennen näkemättömiä. Kreikan kaikille yhteiskunnan aloille edellytetään mittavia uusituksia, ja valtion omaisuutta siirretään käytännössä ulkopuolisten tahojen hallinnoitavaksi 50 miljardin euron edestä. Yksityistämisrahaston kunnianhimoisuus korostuu etenkin, kun ottaa huomioon että nykyisessä tilanteessa valtion omaisuudesta tuskin saadaan täyttä myyntihintaa. Parlamentin hyväksyntä on tärkeä askel kohti sovintoa, mutta paketti täytyy vielä hyväksyä muissa euroalueen jäsenmaissa, sekä Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n toimesta.

Avustusohjelma olisi toteutuessaan kohtuullisen hyvä pyrkimys Kreikan sisäisen taloudellisen toiminnan tervehdyttämiseksi. Toinen huomionarvoinen seikka on, että paketti on leimallisesti jäsenvaltioiden keskinäisten neuvottelujen tulos. Käytännössä ehdoista on sovittu Saksan, Ranskan ja Kreikan valtionpäämiesten kesken, eikä edes komissiolla ole ollut roolia loppuvaiheen ratkaisuun. Suljettujen ovien takana käytävät, koko euroalueen tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavat neuvottelut on kestämätön ja epädemokraattinen tapa ratkaista kriisejä. EU:n ja euroalueen tulisi pikimmiten kehittää parempia kriisinhallinta- ja ratkaisukeinoja, jotta vältyttäisiin tilannekohtaisesti sovellettavilta ja poliittiseen harkintaan perustuvilta ratkaisuilta.

Vertailun vuoksi on aiheellista kysyä, olisiko vastaavia valvonta- ja leikkaustoimia mahdollista pakottaa EU:n suurille jäsenvaltioille, Saksalle tai Ranskalle? Vastaukseksi riittänee, kun katsoo, miten tietyt jäsenmaat ovat toistuvasti saaneet vapautuksia sopeuttamisvaatimuksista, vaikka niiden velka- ja alijäämäluvut ovat ylittäneet vakaus- ja kasvusopimuksen asettamat rajat.

Vaikka virheitä on tehty molemmin puolin, syyllisten etsiminen ei vie ketään eteenpäin. Vastuullisuutta olisi keskittää huomio toimiviin ratkaisuihin, joilla kaikki pääsevät siirtymään uuteen vaiheeseen yhdessä. Suurien päätöksien tekeminen pelkästään tunnepohjalta toimii harvoin niin yksityiselämässä kuin valtiotasollakaan, ja Kreikan kansalaisten elinolojen kurjistamisella entisestään tuskin olisi muuta tarkoitusta.

Tähän mennessä EU:ssa on toteutettu mittavia uudistuksia ehkäistäksemme vastaavien kriisien syntyminen. Finanssimarkkinoiden valvontaa ja toimivuutta on parannettu yhteensä 28 lainsäädännöllä, kuten yhteisellä pankkivalvonnalla. Julkista taloutta on vakautettu 6-pack ja 2-pack lainsäädännöillä, joista olen kirjoittanut tarkemmin edelliseen blogiini (http://www.sirpapietikainen.net/2015/07/kreikan-aanestystulos-ei-tuo-ratkaisua-lahemmaksi/). Jäsenmaiden budjetteja pystytään valvomaan ja ongelmiin puuttumaan ennen ongelmien kärjistymistä. Jäsenmaat eivät voi enää piilottaa velkojaan muilta euromailta, mutta pitkän aikavälin kilpailukykyyn ja talouden uudistumiseen vaikuttavat toimet ovat edelleen kunkin maan omakohtaisen harkinnan ja toiminnan varassa. Pelkkien budjettilukujen tuijottaminen ei riitä pidemmän päälle, vaan menestyäkseen euroalueella on oltava yhteinen visio siitä, mistä talouden kasvu ja innovaatiot tulevaisuudessa rakennetaan.

Instituutioiden viiden johtajan raportti Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämiseksi antaa ehdotuksia siitä, miten voimme rakentaa kestävämmän ja menestyvämmän euroalueen. Erityisesti pienen jäsenvaltion näkökulmasta kannatettavaa on ajatus rahaliiton sääntöperustan vahvistamisesta. Itsenäinen finanssipoliittinen neuvosto kohtelisi jäsenvaltioita tasa-arvoisesti niiden taloudellisen tilanteen pohjalta, noudattaen samoja toimintaperiaatteita sekä pieniin että suuriin maihin. Ennalta sovitut tuki- ja neuvontatoimet vahvistaisivat euroalueen vakautta ja luotettavuutta, samalla kun ne vähentäisivät jäsenvaltioiden välisiä kasvavia eroja, mikä voi aiheuttaa kansalaistasolla kokemuksen unionista vain tiettyjen rikkaiden maiden projektina.

Taloudellisen eriarvoistumisen pysäyttämiseksi ja suhdanteiden tasapainottamiseksi tarvitaan paremmin koordinoitua sosiaalipolitiikkaa. Tämä on mahdollista tehdä kestävällä tavalla tuomalla sosiaali- ja terveyspalvelut mukaan makroekonomisiin indikaattoreihin Euroopan talouden ohjausjaksossa, ja juuri edellä mainitun tarkemman taloudellisen koordinaation kautta. Tarkoituksena ei ole luoda Euroopan yhteisiä tulonsiirtoja, vaan velvoite jokaiselle jäsenmaalle pitää huolta kansalaisistaan. Keinoja tähän ovat mm. määräaikainen täytäntöönpanoraportointi, säännölliset vertaisarvioinnit sekä ”noudata tai selitä” -periaatteen järjestelmällinen soveltaminen. Koska jäsenvaltioilla on samanlaisia haasteita liittyen väestön ikääntymiseen, työttömyyteen, veropolitiikan kehittämiseen sekä koulutuspolitiikkaan, on järkevää etsiä myös yhteisiä ratkaisuja.

Eurooppa-tason sosiaaliturva, työmarkkinoiden yhdentyminen, koulutuksen tukeminen mm. tutkintojen tunnustamisen kautta sekä parempi koordinaatio eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmissä toisivat jaettuja hyötyjä riippumatta siitä, onko kyseessä pieni vai suuri jäsenmaa, reunavaltio vai Euroopan ytimessä. Eriarvoisuuden vähentämiselle ei ole vaihtoehtoja, jos haluamme turvata EU:n säilymisen. Parhaimmassakin tapauksessa Kreikka jää menneisyyteen kipeänä muistutuksena siitä, mihin liian suuret erot ja yhteistyön epäonnistuminen voivat johtaa.

Linkki komission raporttiin ”Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistely”: https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/5presidentsreport.fi.pdf?e2170a38956a1c25ef851ad79ab62bb8

Listaus finanssimarkkinoiden valvontaa lisänneistä lainsäädäntöhankkeista on nähtävissä edellisen kauden kausikertomuksessani: http://www.sirpapietikainen.net/wp-content/uploads/2014/05/SIRPA_VSK_2013_low.pdf

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista