Kannanotot

Ajankohtaista

Tšekin EU-puheenjohtajuuden kärkinä turvallisuuden vahvistaminen ja Ukrainan tukeminen

8.7.2022 AjankohtaistaBlogi

Tšekin EU:n neuvoston puheenjohtajuuskausi alkoi 1. heinäkuuta. Se keskittyy kaudellaan viiteen toisiinsa liittyvään teemaan: Ukrainan jälleenrakentamiseen ja sodasta aiheutuvaan pakolaiskriisiin, energiaturvallisuuteen, Euroopan puolustuskyvyn ja kyberturvallisuuden vahvistamiseen, talouden kriisinkestävyyden vahvistamiseen sekä demokraattisten instituutioiden toimivuuteen. Tšekin puheenjohtajuus päättyy vuoden lopussa, jonka jälkeen neuvoston puikkoihin tarttuu Ruotsi.

Toivon hartaasti, että Tsekin puheenjohtajuuskaudella edistetään myös parlamentin ja neuvoston välisiä neuvotteluja palkka-avoimuusdirektiivistä, josta parlamentti muodosti oman kantansa maaliskuussa ja jonka neuvotteluissa olin mukana EPP-ryhmäni toisena pääneuvottelijana. Jotta direktiivillä olisi aito vaikutus palkkatasa-arvoon, on tärkeää, että se muun muassa koskee tarpeeksi monia yrityksiä.

Ranska aloitti puheenjohtajuuskaudellaan direktiivistä kolmikantaneuvottelut parlamentin ja neuvoston välillä kesäkuun lopussa, mutta asiassa olisi tärkeää edetä pitkälle myös Tsekin johdolla jo tämän vuoden aikana. Sukupuolten välinen palkkaero on EU:ssa edelleen 14,1 prosenttia, mikä johtaa tätäkin syvempään eläkekuiluun naisten ja miesten välillä. Ehdotus palkka-avoimuusdirektiiviksi tekee näkyväksi palkkaerot samanarvoisissa töissä, ja siksi direktiivistä pitäisi saada mahdollisimman pian aikaiseksi kunnianhimoinen neuvottelusopu.

 

Teksti on osa heinäkuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Kuva: Daina Le Lardic / Euroopan parlamentti 2022

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista