– Nyt uudistuva lainsäädäntö auttaa riskipääomarahastoja kasvamaan Euroopan-laajuisiksi ja tarkoittaa samalla sitä, että innovatiivisille ja riski-alttiille eurooppalaisille ideoille, projekteille ja yrityksille löytyy tulevaisuudessa monipuolisempia rahoituslähteitä. Rahoitusta kaivataan erityisesti kiertotalouden ja ympäristöinnovaatioiden osalta.
EU:n riskipääomamarkkinat laahaavat edelleen kaukana lähimmän vertailukohtamme, Yhdysvaltojen jäljessä: investointimäärien osalta EU:n markkinat ovat noin viisi kertaa pienemmät kuin Atlantin takaiset. Eurooppalaiset riskipääomamarkkinat ovat sirpaloituneet kansallisiksi, mikä myös rajoittaa täällä toimivien rahastojen kasvua.
– Ongelmaksi tämä muodostuu erityisesti silloin, kun rahasto on päässyt tavoitteeseensa eli löytänyt toimivan idean ja yrityksen. Vahvassa kasvuvaiheessa oleva start-up kaipaa usein juuri nopeimman kasvun vaiheessa rahoitusta, jota suhteellisen pienillä rahastoilla ei usein ole yritykselle tarjota. Tällöin ideat karkaavat helposti Yhdysvaltoihin, missä rahoitusta on runsaammin saatavilla.
Nyt uudistetulla lainsäädännöllä poistetaan hallinnollisia esteitä sisämarkkinoilla toimimiseksi sekä selkeästi kielletään vastaanottavilta jäsenmailta mahdollisuus periä ylimääräisiä rekisteröinti- tai hallintokuluja eurooppalaisen passin turvin toimivilta rahastoilta. Samalla yhtenäistetään rahastoilta vaadittavia omia pääomia ja vahvistetaan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ESMA:n roolia.
– Esteenä riskipääomarahastojen levittäytymiselle koko EU-alueelle on ollut erityisesti laidasta laitaan vaihtelevat kansalliset käytännöt rahastojen kohtelussa esimerkiksi rekisteröinnin suhteen. Koska kyseessä on nimenomaan eurooppalainen passi, vaati parlamentti vahvempaa roolia eurooppalaiselle viranomaiselle näiden kansallisten käytäntöjen yhtenäistämiseksi. Tulevaisuudessa esimerkiksi rahastoilta rekisteröitymiseen vaadittavat dokumentit ovat samat kaikissa jäsenmaissa. Tämä oli parlamentille tärkeää.
Lisätietoja:
Sirpa Pietikäinen, puh. +358504666222, sirpa.pietikainen@ep.europa.eu
Taustaa:
Vuonna 2013 annetulla asetuksella luotiin uusi eurooppalainen riskipääomalle suunnattu passi (”EuVECA”), joka loi yhteiset pelisäännöt riskipääomarahastojen markkinoinnille ja varainkeruulle ympäri Euroopan. Samalla luotiin myös toinen eurooppalainen markkinointipassi, joka oli suunnattu yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneille rahastoille (”EuSEF”). Kumpikaan näistä eurooppalaisista passeista ei saavuttanut täysin toivottua tulosta: huhtikuussa 2016 rahastoja koskevaan tietokantaan oli rekisteröity 70 EuVECA-rahastoa ja vain neljä EuSEF-rahastoa.
Osana EU:n laajempaa pääomamarkkinaunioni -hanketta komissio antoi esityksen näitä kahta eurooppalaista passia koskevien asetusten uudistamisesta. Pääomamarkkinaunionin laaja päämäärä on poistaa esteitä pääoman liikkumiselta jäsenmaasta toiseen ja näin helpottaa eurooppalaisten yritysten rahoitustilannetta.
Nyt uudistuvalla lainsäädännöllä helpotetaan rahastojen rekisteröitymistä ja varmistetaan esimerkiksi, ettei kukin kansallinen viranomainen vaadi rahastoilta perusteettomasti kansallisia rekisteröinti- ja valvontamaksuja. Lisäksi myös isommille rahastonhoitajille (AIFM-direktiivin mukaisesti rekisteröityneille) avataan mahdollisuus hallinnoida EuVECA/SEF -rahastoja, minkä lisäksi rahastojen mahdollisuutta antaa follow-up -rahoitusta lisätään.
Komission ehdotukseen liittyi laajempi ehdotuspaketti, jolla kokonaisuudessaan pyritään lisäämään riskipääomarahoitusta unionissa.