Kannanotot

Ajankohtaista

Sirpa Pietikäinen: vastuullisuutta ei voi jakaa osiin

22.1.2013 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Maanantaina 21.1. julkaistu Finnwatchin raportti Suomessa myytävien keskusliikkeiden tuotemerkkien ongelmista ei yllätä Sirpa Pietikäistä.

”Raportissa paljastuneet väärinkäytökset osoittavat kuinka vähän me kuluttajat – ja myös kaupan edustajat – tiedämme siitä, millaisissa olosuhteissa meille myytäviä tuotteita usein valmistetaan”, toteaa Pietikäinen.

”Tiedän, että useat kaupan keskusliikkeet ovat viime vuosina panostaneet aidosti yhteiskuntavastuunsa kehittämiseen ja tuotantoketjujensa seurantaan. Tehtävää kuitenkin yhä riittää, kuten Finnwatchin raportti osoittaa”.  

Sirpa Pietikäinen kiittää kansalaisjärjestöjen aktiivisuutta tuotantoprosessien seurannassa. Samalla hän peräänkuuluttaa toimenpiteitä valvonnan tehostamiseksi.  

”Vastuullisuutta ei pidä pilkkoa osiin, myös tilaajan pitää saada takeet siitä, että tuotteen valmistaja ja tuottaja tuntee tuotteensa vaiheet alkutuotannosta lähtien. Sekä kansallisella että EU:n tasolla tuleekin olla sellaista säädöstöä ja valvontaa, että kuluttajat voivat hankkia turvallisin mielin ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla tuotettuja tuotteita”.

Sirpa Pietikäinen korostaa, että kyse ei ole myöskään pelkästään kehitysmaita koskevasta ongelmasta.

”Lainsäätäjien tulee varmistaa, että alkutuottaja saa aina työstään oikeudenmukaisen korvauksen, tapahtuipa se sitten kaukana ulkomailla, tai meillä Suomessa. Pelkän halvimman hinnan perusteella käytävä kauppa ilman muita sääntöjä ei ole kenenkään etu” Pietikäinen korostaa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista