Kannanotot

Aidosti asiallasi

Pikamaksut ylittävät rajat

9.2.2024 Aidosti asiallasiAjankohtaistaVauras Eurooppa Kannanotot

Suomessa pikamaksut ovat olleet arkipäivää jo pitkään, eikä tilisiirron saapumista toisestakaan pankista ole enää hetkeen tarvinnut odottaa useita päiviä. Toisesta EU-maasta saapuvaa tilisiirtoa sen sijaan on joutunut odottelemaan, eikä vaikkapa ravintolalaskun jakaminen kansainvälisen ystäväporukan kesken ole sujunut vaivatta.

Nyt tilanne kuitenkin muuttuu, kun hyväksyimme pikamaksuista saavutetun sovun parlamentissa. Pikamaksu on nimensä mukaisesti pikainen: se on mahdollinen mihin tahansa vuorokauden aikaan, ja se käsitellään kymmenen sekunnin sisällä. Ja näin ravintolalaskun kansainvälisessäkin porukassa sujuu jatkossa nopeasti, jopa luvatussa kymmenessä sekunnissa! Pikamaksuista ei peritä ylimääräistä maksua tavanomaisiin tilisiirtoihin verrattuna.

Pikamaksut helpottavat myös maksuliikennettä euromaiden ja ei-euromaiden välillä, sillä maksupalveluntarjoajin tulee muuntaa maksun määrä välittömästi euroiksi. Tämä on merkittävä uudistus, sillä EU:ssa on seitsemän maata, joiden valuutta on joku muu kuin euro. Suomalaisille tämä vaikuttanee etenkin Ruotsin kruunuissa tehtäviin maksuihin, ja uudistus helpottaa etenkin rajan tuntumassa asuvien elämää.

Vaikka pikamaksuasetus sujuvoittaa EU-kansalaisten kansainvälistyvää rahaliikennettä ja tarjoaa entistä sujuvampia maksuvaihtoehtoja, on huomioitava myös uudistuksen kokonaisvaltainen vaikutus koko unionille. Yritysten kulut pienenevät samalla kun niiden likviditeetin ja kassavirran hallinta paranee, EU:n maksujärjestelmästä tulee aiempaa kilpailukykyinen ja kaupankäynnin turvallisuus paranee.

Tällaista lainsäädäntöä tarvitsemme ehdottomasti lisää. Pääomamarkkinaunionin toteutumisen kannalta lainsäädännön harmonisiominen on avainasemassa, ja yhteisistä pelisäännöistä hyötyvät niin yritykset, kansalaiset kuin julkinen hallintokin.

Kuva: Jonas Leupe / Unsplash

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista