Kannanotot

Ajankohtaista

Pietikäinen: Resurssien parempi käyttö hyödyttää kaikkia

17.6.2015 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutVauras Eurooppa Kannanotot

Luonnonvarojen tehokkaampi käyttö säästää luontoa ja luo työpaikkoja, sanoo kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Hänen mietintönsä kiertotalouteen siirtymisestä hyväksyttiin tänään Euroopan Parlamentin Ympäristön, kansanterveyden ja kuluttajansuojan valiokunnassa.

”Valiokunnan tänään äänestämä linjaus on varsin hyvä ja kunnioittaa pitkälti EU:n komission kiertotaloutta koskevaa tiedonantoa. Se on tärkeä askel sekä resurssiriippuvuuden että syntyvän jätteen määrän vähentämisessä ja samalla auttaa kehittyviä, innovatiivisia yrityksiä menestymään.”

” Tämä on merkittävä paradigman muutos, jossa kymmeneksellä nykyisin käytettävistä resursseista on tuotettava nykyinen hyvinvointi ja parempi  kilpailukyky. Älykäs ekologinen suunnittelu tarkoittaa samalla, että jäte suunnitellaan pois tuotteista, jotka ovat korjattavia, uudelleenkäytettäviä ja yhä enemmän palveluiden kaltaisia.”

”Yrityslähtöiset tutkimukset osoittavat merkittäviä mahdollisuuksia kustannussäästöön ja jopa 3,9 prosentin BKT-kasvuun muun muassa uusien tuotteiden ja uusien markkinoiden myötä. EU:n komissio on laskenut, että kahden prosentin tuottavuusparannus resursseissa voisi luoda jopa kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa Euroopan Unioniin.”

”Julkiset hankinnat muodostavat noin viidenneksen EU:n BKT:sta, jolloin vihreämpiin julkisiin hankintoihin siirtyminen voi luoda merkittäviä markkinoita uusille innovaatioille ja resurssitehokkaammille tuotteille.”

”Hupenevat luonnonvarat muodostavat myös mahdollisen turvallisuusongelman. EU joutuu tuomaan oman alueensa ulkopuolelta monia harvinaisia, strategisesti tärkeitä raaka-aineita. Niiden tehokkaampi käyttö ja uusiokäyttö parantaisivat turvallisuuttamme.”

”Kiertotaloutta koskevasta raportistani äänestetään parlamentin täysistunnossa todennäköisesti vielä heinäkuussa. Sen jälkeen odotamme, että komissio tuo oman lainsäädäntöesityksensä parlamentille”, sanoo Pietikäinen.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista