Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on huolissaan sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavasta laista, jolla laillistettaisiin monien pakkokeinojen käyttö. Porin Suomi Areenalla puhuvan Pietikäisen mukaan erityisesti muistisairaiden ja kehitysvammaisten perusoikeuksien kannalta ministeriön suunnitelmat ovat erittäin huolestuttavia.
– Muistisairaiden perusoikeuksia rikotaan usein ja törkeällä tavalla esimerkiksi vapaudenriistolla, kemiallisella tai fyysisellä sitomisella tai muulla vapauden rajoittamisella ilman perusteita. Muistisairaan vapaata liikkumista rajoitetaan usein jopa vankeutta tiukemmin estämällä mm. ulkona liikkuminen. Ministeriön suunnittelema laki laillistaisi osittain ja perusteettomasti nykyiset perusoikeusloukkaukset.
– Ehdotuksella laillistettaisiin käytäntöjä, joissa muistisairaan oikeutta päättää liikkumisestaan ja valinnoistaan rajoitetaan perusteettomasti erilaisissa tilanteissa, kun todellisuudessa on kyse siitä, ettei laitoksissa ole riittävästi osaavaa henkilökuntaa. Henkilökunnan vajetta ei paikata asiakkaan oikeuksia loukkaamalla ja vapauksia rajoittamalla, Pietikäinen korostaa.
Työryhmän esityksestä järjestetään kuulemistilaisuus elokuun lopulla ja lakiehdotuksen olisi tarkoitus olla valmis syksyllä.
Pietikäisen mielestä STM:n työryhmän alustavat esitykset potilaiden itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta ovat perustuslain vastaisia. Erityisen ongelmallista on se, että niiden käytöstä tulee helposti sääntö eikä poikkeus.
– Tällaiset merkittävät muistisairaiden ja kehitysvammaisten perusoikeuksien loukkaukset on torjuttava ja rajattava koskemaan vain välttämättömiä tilanteita, Pietikäinen painottaa.