Kannanotot

Ajankohtaista

Pietikäinen: “Euroopan talouden perustan rakennuttava resurssitehokkuudelle”

13.2.2013 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

 

Lukuisat viimeaikaiset tutkimukset todistavat niin ilmastonmuutoksen nopeasta etenemisestä kuin muiden ympäristöongelmien kasaantumisesta. Muuttuva maapallo ja ilmastonmuutos, resurssipula sekä uudet ympäristöhaasteet merkitsevät syvällekäyviä haasteita Suomelle ja koko Euroopalle.

– Elämme maapallomme kantokyvyn äärirajoilla, painottaa Finlandia-talolla tänään (13.2.) järjestetyssä Helsingin seudun ilmastoseminaarissa puhunut europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.). Vuoden 2012 loppuun kasautui useampi ilmastonmuutoksen nopeudesta hälyttävä tutkimus:

– Esimerkiksi erään PwC:n tutkimuksen loppupäätelmä oli se, että vaikka maapallon maat tuplaisivat tahdin, millä ne puhdistavat talouksiaan hiilestä, olisi maailma edelleen matkalla 6 asteen ilmastonlämpenemiseen. YK:n arvioin mukaan taas maailman maat löivät viime vuonna jälleen kaikki ennätykset siinä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja ne päästivät ilmakehään.

– Ongelmana ei ole vain ilmastonmuutos, vaan myös se, että olemme ylipäänsä ylittämässä maapallomme kantokyvyn. Niin kutsuttu maailman ylikulutuspäivä , eli laskennallinen päivämäärä sille, kun vuosittainen kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn uusia käyttämämme resurssit, koittaa vuosi vuodelta aiemmin. Kun vuonna 1992 ylikulutuspäivä ajoittui lokakuun loppuun, vietettiin vuonna 2012 ylikulutuspäivää rutkasti ennen elokuun loppua.

Lääkkeeksi maapallon pahoinvointiin Pietikäinen näkee vain yhden mahdollisuuden: tarvitaan syvällekäyvä muutos siinä, miten elämme, tuotamme ja kulutamme – siinä, miten yhteiskuntamme pyörivät. Lääkkeen ei kuitenkaan tarvitse olla karvas, vaan resurssitehokkaassa toiminnassa piilee myös tulevaisuuden talouskasvun avaimet:

– On arvioitu, että jokainen resurssinkäytöstä nipistetty prosentti toisi EU-laajuisesti jopa 23 miljardin euron säästöt ja loisi tänne noin 100.000 – 200.000 uutta työpaikkaa. Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tehtyjen investointien keskimääräinen tuottoaste olisi tällä hetkellä reilut 30 prosenttia. Harva meistä ei tarttuisi moiseen sijoitusmahdollisuuteen, Pietikäinen painottaa.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista