Kannanotot

Ajankohtaista

Pietikäinen: Eläinkuljetuksista on luovuttava

12.2.2019 AjankohtaistaBlogiEkologinen Eurooppa KannanototTiedoteUutisnauhaYleinen

Vuosittain miljoonia eläimiä kuljetetaan EU:n alueella sekä EU-maiden ja kolmansien maiden välillä. Useat raportit ovat paljastaneet törkeitä laiminlyöntejä lainsäädännön noudattamisessa, julmaa eläinten kohtelua sekä sopimattomia kuljetusolosuhteita.

Elävien eläinten kuljetukset, erityisesti pitkillä matkoilla, ovat suuri riski eläinten hyvinvoinnille. Eläimet stressaantuvat pakkaamisen ja purkamisen aikana, ja voivat joutua kärsimään nälästä, janosta, uupumuksesta sekä tilan- ja levonpuutteesta matkan aikana. Eläinkuljetukset aiheuttavat myös vakavan riskin ihmisten ja eläinten terveydelle.

”Tuotantoeläinten kuljetukset lisääntyvät niin pituudeltaan kuin määrältäänkin. Vuosina 2014-2016 eläinten vienti EU:sta kaksinkertaistui ja määrä jatkaa kasvuaan. Vaikka EU-direktiivi vaatii valvomaan kuljetuksia määränpäähän saakka, todellisuudessa 70 % kuljetuksista ei täytä vaatimuksia. Komissio ei siis valvo, tee kyselyitä, eikä reagoi ongelmiin riittävästi”, Euroopan parlamentin eläinten hyvinvointiryhmän puheenjohtaja, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen toteaa.

Vuonna 2016 aloitettu pitkien eläinkuljetusten lopettamista vaativa #StopTheTrucks-kampanja keräsi yli miljoona allekirjoitusta. Vuoden 2018 alussa Pietikäinen vaati yli 200 muun mepin kanssa erikoisvaliokunnan perustamisesta tutkimaan eläinkuljetuksia, mutta parlamentin ryhmien puheenjohtajien kokous päätti ehdottaa toimeenpanoraporttia.

Maatalousvaliokunnan (AGRI) hyväksymässä luonnosraportissa vaaditaan jäsenmaita

  • parantamaan toimeenpanoa ja lisäämään tarkastuksia;
  • perumaan toimiluvat ja kuljetusluvat toimijoilta, jotka eivät täytä vaatimuksia ja
  • asettamaan syytteeseen kuljettajat, jotka toistuvasti rikkovat määräyksiä.

Komissiota vaaditaan varmistamaan toimeenpano sekä

  • päivittämään säännöt;
  • tekemään listan toimijoista, jotka toistuvasti ja vakavasti rikkovat säädöksiä;
  • yhtenäistämään tiedonkeruun ja ajoneuvojen hyväksyntäprosessin;
  • määrittelemään eläinten kuljetuskelpoisuuden ja kehittämään käytännön ohjeet sen arviointiin sekä
  • ryhtymään oikeustoimiin ja määräämään seuraamuksia jäsenmaille, jotka eivät noudata lainsäädäntöä.

”Monet ehdottamani tarkastukset otettiin raportissa huomioon, kuten liikkuvien teurastamoiden mahdollisuuksien lisääminen, siirtyminen lihan kuljettamiseen elävien eläinten sijaan sekä TRACES-kuljetustietojärjestelmän tietojen julkaiseminen” Pietikäinen kertoo.

Euroopan parlamentti äänestää eläinkuljetusten toimeenpanoraportista torstaina 14.2. Pietikäinen on ollut aktiivisesti mukana valmistelemassa raporttia toimiessaan Euroopan kansanpuolueen (EPP) pääneuvottelijana Ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnan lausunnon valmistelussa.

 

Lisätietoja:
Sirpa Pietikäinen
sirpa.pietikainen@ep.europa.eu
+358 504 666 222

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista