Kannanotot

Ajankohtaista

Parlamentti arvioi Unkarin tilannetta

16.9.2022 AjankohtaistaInhimillinen Eurooppa Kannanotot

Unkarin oikeusvaltiokehitys huolestuttaa edelleen. Perusoikeustilanne on maassa heikentynyt vakavasti. Euroopan komission odotetaan kertovan mahdollisesti ensi viikolla lisää varoista, joita se suunnittelee eväävänsä Unkarilta, jos se ei aikarajaan mennessä muuta toimiensa suuntaa.

Komission täytyy pysyä Unkarin kohdalla tiukkana ja pitää kiinni asettamistaan sanktioista. Esimerkiksi iso osa koronatukirahoista on jo Unkarilta evätty. EU heikkenee sisältäpäin, jos sallimme jäsenmaiden lipsumisen pois EU-arvojen ja oikeusvaltion tieltä.

Täysistunnossa äänestettiin torstaina mietinnöstä, jossa arvioitiin tilanteen kehittymistä Unkarissa artikla 7 -menettelyn aktivoinnin jälkeen ja ennen komissiolta kuultavia uusia linjauksia Unkarin tukirahoista. Mietinnön hyväksymällä parlamentti totesi, että Unkaria voi enää pitää täytenä demokratiana.

Huolestuttavimpia osa-alueita Unkarin kehityksessä ovat vaali- ja perustuslaillisen järjestelmän tila, oikeuslaitoksen itsenäisyyden kariseminen, akateeminen ja uskonnonvapaus sekä haavoittuvien ryhmien ja vähemmistöjen oikeudet.

Lue lisää:

Parlamentin päätöslauselma: Sen toteaminen, onko olemassa selvä vaara, että Unkari loukkaa vakavasti unionin perustana olevia arvoja

 

Teksti on osa syyskuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Kuva: Tingey Injury Law Firm / Unsplash.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista