Mikäli asia ei näy, sitä ei ole olemassakaan. Mikäli emme tiedä asian olemassaolosta tai emme pysty sitä mittaamaan, se jää todentamatta ja huomiotta.
Tämä pätee moniin tasa-arvokysymyksiin. Hiljaiselle syrjinnälle, jota ei mitata ja josta ei puhuta käy usein näin: ollaan ja eletään ihan, kuin sitä ei olisikaan. On ”maan tapa” rajoittaa yksilön oikeuksia ja vapauksia vaikkapa iäkkäänä palveluasumisessa, tai väittäessä, että on naisista itsestä kiinni, kun heitä ei näy johtoasemissa tai pitäessä itsestäänselvyytenä, että yksityisautoilua tuetaan enemmän, kun joukkoliikennettä. Meidän täytyy pystyä tekemään tällainen syrjintä näkyväksi, että tiedostamme sen olemassa olon ja voimme puuttua siihen.
Hiljainen sukupuolten välinen syrjintä kumpuaa usein tiedostamattomista sukupuolistereotypioista. Näitä on toisinaan vaikea kuvailla tai hahmottaa. Lähtökohta voi olla hyväntahtoinenkin. Suunnittelen tai teen muidenkin puolesta, ja jos vielä tarkoituksenomaisesti teen sen jonkun toisen näkökulmasta, mikä voisi mennä pieleen?
Valitettavan paljon. Tekijän tiedostamattomat stereotypiat vaikuttavat väistämättä siihen mitä ja miksi jotain suunnitellaan, tarjotaan ja tuotetaan.
Usein kuvitellaan, että suunnitteluprosessit ja valmiit tuotteet ovat sukupuolineutraaleja. Tämä pätee varsinkin alueisiin, kuten robotiikka ja digiteknologia.
Naiset Euroopassa ja maailmanlaajuisesti hyödyntävät ja kehittävät viestintä- ja informaatioteknologiaa vähemmän, kun miehet. Tämä synnyttää lisää sukupuolten välistä epätasa-arvoisuutta, kun naiset hyödyntävät vähemmän ICT:n avaamia yritys- ja verkottumismahdollisuuksia.
Tilannetta ei muuteta sillä, että pyritään vain tarjoamaan tytöille lisää samaa koulutus- ja harrastustoimintaa, kuin pojille. Ei riitä, että peräänkuulutamme lisää tyttöjä koodausopetukseen ja teknisille aloille. Ei riitä, että vaadimme tyttöjä käyttämään enemmän toisten kehittämää teknologiaa. Pitää tehdä muutakin, kun tarjota valmiita tuotteita, valmiita kokonaisuuksia, ja osallistumista valmiiksi suunniteltuihin prosesseihin.
Tytöt ovat aivan yhtä fiksuja, kun pojat. Tytöt opiskelevat yhtä pitkälle, kun pojat. Mutta tytöt ja pojat opiskelevat edelleen vahvasti eri aloille. Missä ovat tutkijanaiset, insinöörinaiset, digiteknologian yrittäjänaiset?
Jotta saadaan parempia tuotteita ja palveluista, pitää tytöiltä kysyä, mitä he haluavat tehdä, mitä he haluavat oppia ja miten. Koulutusohjelmat ja kurssit pitää suunnitella tyttöjen kanssa yhdessä. Tytöiltä pitäisi kysyä, millaista robotiikkaa ja teknologiaa ja millaisia sovelluksia he haluaisivat käyttää. Kysymys on usein paljon myös sosiaalisesta tajusta, mihin laitteita ja ohjelmia tarvitaan, ei pelkästään siitä, miten niitä rakennetaan tai ohjelmoidaan. Sosiaalinen innovaatio, kuten vaikkapa terveysteknologia helppokäyttöisyys, on yhtä suuri innovaatio, kun uuden laitteen keksiminen.
Pahimmassa tapauksessa käy niin, että lopputulos eriarvoistaa suunnitteluprosessin ulkopuolelle jääneitä edelleen. Insinöörit eivät välttämättä osaa tehdä laitteita, jotka ovat vanhuksille helppokäyttöisiä. Kaikista huonoin saavutettavuus voi olla niillä vanhoilla, kaukana keskustassa asuvista naisista, jotka apuvälineitä eniten tarvitsisivat.
Vuonna 2015, Euroopassa vain 17% kaikista ICT-alan opiskelijoista oli naisia. Euroopan on arvioitu tarvitsevan vuoteen 2020 mennessä 1,300 miljoonaa teknisin taidoin varustettua henkilöä. Samaan aikaan Suomessa esimerkiksi vastaavilla aloilla, kuten luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka, on vain 15% naispuolisia opiskelijoita. SLUSH:n kaltaisissa tapahtumissa naisten keksinnöt ja start-upit ovat aliedustettuina ja vielä enemmän aliedustettuina ne ovat pääomasijoitusten tai EU-rahoitusten rahoitusinstrumenttien kohteina.
Tämä on sitä hiljaista syrjintää ja näkymätöntä teknologiatodellisuutta digihuumassa. Kun se tehdään näkyväksi, voidaan se myös korjata.
Opettajilla, vanhemmilla ja muilla vaikuttajilla, media mukaan lukien, on tärkeä mahdollisuus luoda innostusta ja uskallusta myös tyttöjen osallistumiselle teknisille- ja teknologia-aloille. Tämä pitää tehdä alusta asti tyttöjen ja naisten lähtökohdista, ja niin, että he ovat suunnittelemassa omia kokonaisuuksia.
Mielenkiintoinen esimerkki oli, kun naisten annettiin suunnitella oma, naisten auto. Kuskin selkänojaan suunniteltiin sopiva kolo ponihännälle ja viereen kätevä tila käsilaukulle. Autosta pääsi nousemaan elegantisti kapeammassakin hameessa. Naiset olisivat myös hyödyntäneet likaahylkiviä pintamateriaaleja. Innovaatioita, joista voisivat kaikki hyötyä.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan