Kannanotot

Ajankohtaista

Naisten köyhyys Euroopassa on tiukassa pysyvä ongelma

8.7.2022 AjankohtaistaBlogiInhimillinen Eurooppa KannanototVauras Eurooppa Kannanotot

Köyhyydessä elävien naisten osuus Euroopassa on korkeampi kuin miesten. Lista syistä on pitkä, mutta se johtuu esimerkiksi sukupuolten välisistä palkka- ja eläke-eroista, sukupuolten erilaisista hoivavastuista, naisvaltaisten alojen, esimerkiksi hoiva-alan, alipalkkauksesta, joka on rakenteellinen ongelma ja yksinhuoltajuusvastuun keskittymisestä naisille. Koronaviruspandemia ainoastaan pahensi tilannetta, kun naisvaltaisilla aloilla menetettiin paljon työpaikkoja ja naisvaltaisella hoiva-alalla työolosuhteet vaikeutuivat huomattavasti.

Köyhyys on jokaiselle ihmiselle, kärsivätpä siitä sitten naiset, miehet tai muut, kärsimystä ja väärin. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään köyhyydessä. Kuitenkin myös köyhyys, kuten muutkin yhteiskunnalliset ilmiöt, altistavat naiset erityisen vaikeille ja vaarallisille tilanteille. Köyhyydessä elävät naiset ovat esimerkiksi alttiimpia hyväksikäytölle tai ihmiskaupalle ja muuhun naisiin kohdistuvalle väkivallalle. Tätä vahvistaa esimerkiksi se, jos köyhyydestä seuraa asunnottomuutta.

Euroopan parlamentti on huolissaan naisten köyhyydestä ja käsitteli heinäkuun täysistunnossa aiheeseen keskittyvää mietintöä. Siinä esitetään naisten köyhtymisen ehkäisyyn myös ratkaisuja, kuten intersektionaalista lähestymistapaa työmarkkinoihin, parempaa datan keräämistä aiheesta, palkkatasa-arvon edistämistä, epävarmojen työsuhteiden vähentämistä, naisten rohkaisemista STEM-aloille, digialalle ja tekoälyyn ja laadukasta koulutusta, kouluttautumista ja elinikäistä oppimista. Mielenkiintoisena ja tarpeellisena yksityiskohtana mietintö myös kehottaa jäsenvaltioita poistamaan naisten hygieniatuotteiden eli käytännössä kuukautissuojien verotuksen. Kuukautisköyhyys on vakava ongelma monen naisen elämässä.

Naisia on usein suhteettoman paljon ja vastoin tahtoaan epävarmoissa työsuhteissa. Naisten keskuudessa myös osa-aikaisten, matalapalkkaisten ja määräaikaisten työsopimusten ja nollastyösopimusten osuus on suuri. Naisten köyhyys on Euroopassa iso tasa-arvo-ongelma, joka on ratkaistava. Naisten parempi taloudellinen pärjääminen parantaisi myös kokonaisuudessaan EU:n taloudellista tilannetta.

Lue lisää:

Hyväksytty teksti: Naisten köyhyys Euroopassa

 

Teksti on osa heinäkuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Kuva: Unsplash

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista