Kannanotot

Ajankohtaista

Monenkeskisen yhteistyön aika ei ole ohi, päinvastoin

24.10.2023 AjankohtaistaBlogiGlobaali Eurooppa Kannanotot

Viime aikoina maailmalla on kuohunut. Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on ryöpsähtänyt kokonaiseksi sodaksi. Konflikti on pitkään kehittynyt siihen pisteeseen, missä se on nyt. Kansainvälinen yhteisö on ollut liian hidas toimimaan konfliktin ratkaisemiseksi sen ollessa monisyinen. Viime aikojen trendi on ollut sisäänpäin kääntyminen, vaikka yhä enenevissä määrin tarvitsisimme monenkeskistä yhteistyötä erilaisten haasteiden ja uhkien, kuten ilmastonmuutoksen, luontokadon, virusten ja sotien torjumiseksi.

Tänään vietetään kansainvälistä YK:n päivää. YK perustettiin vuonna 1945, jotta ihmiset ympäri maailmaa voisivat elää tasavertaisina ilman väkivallan uhkaa. YK:seen kuuluu 193 jäsenmaata. YK on paras ja tärkein esimerkiksi monenkeskisestä kansainvälisestä foorumista. On ensiarvoisen tärkeää, että maailmankansalaisilla ja valtioilla on paikka, jossa he pääsevät keskustelemaan ja neuvottelemaan yhteisistä asioista, vaikka yhteistä kieltä, uskontoa tai maailmankatsomusta ei olisikaan.

Taito, jota kouluissakin pitäisi opettaa enemmän, on toisten kuunteleminen, kuuleminen ja ymmärtäminen. Kaikkien kanssa – ei omassa lähipiirissä kuin globaalillakaan tasolla – tarvitse olla samaa mieltä, mutta on todella tärkeää, että ihmiset kuuntelevat ja kuulevat toistensa mielipiteet ja yrittävät samalla myös ymmärtää, mistä lähtökohdista toinen puhuu. Eri puolilla maailmaa on erilaisia toimimisen tapoja, joiden ymmärtäminen auttaa myös löytämään yhteisen sävelen erilaisten haasteiden ratkaisemisessa.

Tarvitsemme lisää rakentavaa, toinen toisiamme ymmärtävää ja empaattista politiikkaa, jota myös YK ja monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö edustavat ja edistävät. Siksi EU:nkin pitäisi tukea YK:tä entistä enemmän. Tarvitsemme tätä, jotta voimme sopia hyvän elämän edellytyksistä ja sellaisesta tulevaisuudesta. Hyvää YK:n päivää!

#YhdessäVahvempia #YKPäivä

📷 Mathias Reding / Unsplash

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista