Kannanotot

Ajankohtaista

Minä vai me – yksin vai yhdessä?

4.6.2013 AjankohtaistaInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutUutisnauha

 

Sain tänään parlamenttiin kunnianarvoisen vieraan, kun Tarja Halonen osallistui yhdessä Setlementtiliiton kanssa järjestämäämme tilaisuuteen. Seminaarissa pohdittiin mm. sitä, mitkä ovat todellisia eurooppalaisia arvoja. Onko rahalla valta vai löytyykö pinnan alta arvoja, jotka ovat vaikuttaneet pitkään, mutta joiden olemassaoloa emme aina tunnista?

 

Halonen siteerasi hyvin puheessaan isäänsä tämän painottaessa, että arvoista puhuttaessa kyse ei ole valinnasta vapauden ja leivän välillä. Meillä on mahdollisuus molempiin ja ne kulkevat käsi kädessä. Yhdenvertaisuuden, solidaarisuuden ja voimaannuttamisen arvot nousivat kuitenkin rahan rinnalle ja ohi tämän päivän seminaarissa.

IMG_9512

 

Voimaannuttaminen lähtee yksilön lähtökohtien parantamisesta. Jokainen tarvitsee tunteen siitä, että pystyy vaikuttamaan asioihin ympärillään. Todellinen vaikuttamisen tunne syntyy kuitenkin yhteisössä toiminnan kautta. Me teemme yhdessä ja saamme aikaan, yhdessä.

 

EU:ssa otettiin käyttöön pitkään odotettu kansalaisaloite viime vuonna. Aloitteen kautta miljoona kansalaista voi vaatia muutosta johonkin vallitsevaan lain epäkohtaan. Uudessa aloitteessa on se huono puoli, että sitä ei voi käyttää niiden asioiden osalta, jotka eivät kuulu unionin toimivaltaan. Yksi tärkeä esimerkki alueesta, joka on yhä toimivallan ulkopuolella, on sosiaalipolitiikka. Unionille tulisi saada kiireen vilkkaa sosiaalinen ulottuvuus, jotta se olisi todella kansalaisten unioni. Miten sitten voimme vaikuttaa niihin asioihin, jotka vielä ovat EU:n agendan ulkopuolella?

 

IMG_9498Kansalaisyhteiskunnan yksi suuri voima on siinä, että se toimii ja tekee työtä koko ajan. Halonen antoi tästä nimenomaisen kiitoksen Setlementtiliitolle, joka tarjoaa jatkuvasti arjen tukitoimenpiteitä auttaen yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä erityisesti vaikeuksien hetkinä. Kun pienelle alueelle on ajautunut valtava romaniväestö tai tuotannon sulkeminen muuttaa jonkin asuinalueen rakennetta, setlementtiliike tarjoaa tukitoimia ja  voimaannuuttaa asukkaita siellä, missä tarve on.

 

Kiitoksen lisäksi Halonen haastoi kaikki miettimään omia ajattelutapojaan. Kun mietin mikä on tyypillistä minulle, yhteisölleni, valtiolleni, Euroopalle, milloin puhun minusta ja milloin meistä? Mihin piirrän rajan minun ja ympäristöni välille vai pitäisikö se jättää kokonaan vetämättä?

 

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista