Kannanotot

Ajankohtaista

Mikä lääkkeeksi resurssituhlailuun – maailman ylikulutuspäivä puhutti GLOBE EU:n järjestämässä konferenssissa

6.9.2012 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa Kannanotot

Jo 1970-luvulta lähtien yhteiskuntamme ovat pyörineet ekologisella velalla: vuosittainen kulutuksemme ylittää reippaasti maapallon kullekin vuodelle varaamien resurssien määrän.

Kun vuonna 1992 maailmanlaajuinen ylikulutuspäivä – laskennallinen päivämäärä sille, kun vuosittainen kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn uusia käyttämämme resurssit – ajoittui lokakuun loppuun, koitti samainen päivä vuonna 2002 lähestulkoon kuukausi aiemmin. Kiihtyvä kulutustahti aikaistaa päivämäärää entisestään: tämän vuoden ylikulutuspäivää vietettiin 22. elokuuta.

GLOBE EU, jonka puheenjohtajana toimin, järjesti eilen korkeantason konferenssin, jossa mepit sekä komission, tiedeyhteisön ja kansalaisyhteiskunnan edustajat pohtivat eri keinoja kääntää jatkuvasti kasvava resurssien kulutus laskuun.

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden kato ja moninaiset muut ympäristöongelmat ovat ylettömän tuhlailevan elämän- ja tuotannontyylimme oireita. Nyt on aika kajota syihin – lääkkeinä resurssi- ja ekotehokkuus. Esimerkki hyvästä lainsäädännöstä on EU:n ekodesign -direktiivi, jossa asetetaan rajat sille, kuinka paljon energiaa tietyt tuotteet saavat käyttää. Tämäntyyppisen lainsäädännön vaikutukset ulottuvat yhteismarkkinoita kauemmaksi. Kun tehottomien energiasyöppöjen tuonti unionin alueelle kielletään, on siihen taivuttava myös EU:n ulkopuolisten valmistajien. Ekodesign-direktiivi on tulossa uudistuksen alle ja tärkeää olisi ulottaa kyseinen lainsäädäntö kaikkiin tuotteisiin.

Konferenssin päätti elokuva The Lightbulb Conspiracy (2010) – hyvä elokuva tuotteiden suunnitellusta vanhenemisesta eli siitä, miten tiettyjen tuotteiden suunnittelu niin, että suunnittelussa rajoitetaan tietoisesti tuotteen käyttöikää.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista