Kannanotot

Ajankohtaista

Medianvapaus on demokratioidemme tukipilari

16.12.2022 AjankohtaistaGlobaali Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototUutiskirje

Täysistunto keskusteli komission ja neuvoston edustajien kanssa joulukuun täysistunnossa lehdistön- ja sananvapauden tilasta ja niiden merkityksestä oikeusvaltioperiaatteen toteutumiselle. Samana päivänä julkaistiin myös Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosiraportti, joka maalaa synkkää kuvaa toimittajien ja sananvapauden tilanteesta maailmalla. Lähes 60 toimittajaa on saanut surmansa maailmalla, pidätetyistä toimittajista naisten osuus on yli kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana.

Medianvapaus on demokratioidemme tukipilari, ja siksi meillä pitää olla nollatoleranssi toimittajiin kohdistuvaan häirintään ja väkivaltaan. EU:ssa tämän pitää tarkoittaa lainsäädännön uudistamista siten, että toimittajiin kohdistuviin rikoksiin ja häirintään puututaan hanakammin ja että niiden käsittelyyn varataan riittävät resurssit.

Keskustelussa nousivat esiin median korvaamaton rooli oikeusvaltion ylläpitäjänä ja komission suuntaviivat toimittajien aseman turvaamiseksi antamalla ensin jäsenmaille suosituksia politiikkatoimista ja tämän jälkeen sitovaa lainsäädäntöä. Pidän erittäin hyvänä sitä, että komissio ja neuvosto ovat sitoutuneet toimittajien aseman ja sananvapauden turvaamiseen. Seuraavien askeleiden kannalta on tärkeää, että lainsäädännöstä tehdään aidosti toimivaa ja että sen toimeenpano tullaan varmistamaan.

 

Teksti on osa joulukuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Kuva: The Climate Reality Project / Unsplash

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista