Kannanotot

Ajankohtaista

Luova Eurooppa ja muut rahoitusohjelmat tuovat toivoa koronapandemian jälkeiseen aikaan

21.5.2021 AjankohtaistaBlogiGlobaali Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototYleinen

Elämä jatkuu koronaviruspandemian jälkeenkin – opiskelijat pääsevät uudelleen kansainvälistymään ulkomaille opiskelijavaihtoon, nuoret vapaaehtoistöihin ympäri Eurooppaa, ihmiset kulttuuririentoihin ja taiteilijat esiintymään. Tämän mahdollistamiseksi EU:n lukuisat rahoitusohjelmat on saatava pyörimään seuraavalle seitsenvuotiselle rahoituskaudelle, jotta esimerkiksi opiskelijat ja kulttuurialan toimijat saavat tarvitsemansa tuen. Esimerkiksi 2,5 miljardin euron Luova Eurooppa -ohjelmasta voidaan tukea koronakriisistä pahoin kärsinyttä kulttuurialaa ja auttaa koko Euroopan elävöittämistä kriisin jälkeen.

Toukokuun täysistunnossa hyväksyttiin Luova Eurooppa- ja Erasmus+-ohjelmat vuosille 2021-2027. Erasmus+-ohjelma sai lähes kaksinkertaisen määrän rahoitusta edelliskauteen verrattuna, ja ohjelmassa kiinnitetään tulevan rahoituskauden aikana vieläkin enemmän huomiota osallistavuuteen, vihreyteen ja helppokäyttöisyyteen. Erasmus+ on nyt lisäksi avoin myös aikuisopiskelijoille. Lisäksi parlamentti hyväksyi Euroopan solidaarisuusjoukkoja koskevan ohjelman, jonka puitteissa eurooppalaiset nuoret voivat lähteä Euroopan sisällä vapaaehtoisiksi erilaisiin projekteihin ja organisaatioihin jopa vuoden ajaksi.

Lue lisää:

Hyväksytty teksti: Luova Eurooppa -ohjelma

Hyväksytty teksti: Euroopan solidaarisuusjoukkoja koskeva ohjelma

Hyväksytty teksti: Erasmus+-ohjelma

Teksti on osa Sirpa Pietikäisen toukokuun uutiskirjettä.

Kuva: European Union 2021 / Genevieve Engel

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista