Kannanotot

Ajankohtaista

Luonnon köyhtymistä ei ole pysäytetty

3.6.2015 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Euroopan komissio hyväksyi toukokuussa 2011 uuden strategian luonnon monimuotoisuuden häviämisen estämiseksi. Strategian päätavoitteena on pysäyttää EU:n luonnon monimuotoisuuden häviäminen ja ekosysteemipalvelujen heikentyminen vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi EU-tasolla halutaan tehostaa toimia, joilla torjutaan koko maailman luonnonmuotoisuuden häviämistä.

Tavoite on kunnianhimoinen, mutta tärkeä. Euroopan ympäristökeskuksen tänä vuonna ilmestyneen Ympäristön tila -raportin mukaan EU ei ole onnistunut pysäyttämään biologisen monimuotoisuuden köyhtymistä, vaan monien lajien elinympäristöjen häviäminen jatkuu. Erityisen paljon huolta herättää meriympäristön monimuotoisuuden köyhtyminen. Lähes neljännes luonnonvaraisista lajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon Euroopassa ja suurin osa ekosysteemeistä on huonontunut sellaiseen tilaan, jossa ne eivät enää pysty tuottamaan arvokkaita palvelujaan entisellä tavalla. Nämä vauriot aiheuttavat EU:lle valtavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia menetyksiä. Esimerkiksi hyönteisten välittämän pölytyksen, joka on Euroopassa voimakkaasti vähentynyt, taloudellinen arvo arvioidaan 15 miljardiksi euroksi vuodessa. Tilanne on yhtä huolestuttava koko maailmassa.

KEKE_sitoumus_FBBanneri2_eurooppavko

Euroopan parlamentissa käsiteltiin eilen EU:n strategian edistymistä, josta komission olisi tarkoitus tehdä myöhemmin väliarviointiraportti. Birdlife Internationalin mukaan EU on hyvin kaukana asetetusta tavoitteesta. Tietyillä osa-alueilla on kehitytty ja tehty parannuksia, mutta kokonaisuudessaan Euroopasta yhä häviää arvokkaita elinympäristöjä, ja lajeja uhkaa sukupuutto. Esimerkiksi Euroopan lintulajeista joka viides uhkaa kuolla sukupuuttoon. Luonnon monimuotoisuus ei ole tärkeä ainoastaan sen itsensä vuoksi, vaan se tarjoaa meille elintärkeitä ekosysteemipalvelujaan, joista olemme hyvin riippuvaisia – esimerkiksi ruokaa, makeaa vettä, pölytystä ja tulvasuojaa.

Yksi tapa jolla halutaan lisätä tietoisuutta ja tuoda alan osaajia yhteen on Euroopan komission järjestämä Vihreä viikko –tapahtuma, joka käynnistyy tänään. Tämän vuoden aiheena on luonto terveyden ja vaurauden ilmentymänä. Viikko tarjoaa erilaisten tilaisuuksien kautta mahdollisuuden pohtia, miten EU:n tulisi vastata luonnon monimuotoisuuden haasteisiin, sekä kehittää pitkän aikavälin keinoja kestävän kasvun ja vaurauden varmistamiseksi. Tapahtuma kokoaa yhteen alan tärkeimpiä osaajia ja on avoin aiheesta kiinnostuneille.

Birdlife Internationalin raportti:

http://www.vogelbescherming.nl/index.cfm?act=files.download&ui=D088B166-DA16-C97F-FE5F713FACA5774E

Luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia vuoteen 2020

http://ec.europa.eu/environment/pubs/pdf/factsheets/biodiversity_2020/2020%20Biodiversity%20Factsheet_FI.pdf

Komission Vihreä viikko 2015

http://www.greenweek2015.eu/

 

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista