Kannanotot

Ajankohtaista

Laivojen jätevedet eivät kuulu Itämereen

28.1.2016 AjankohtaistaEkologinen Eurooppa KannanototUutisnauha

Me kolme Itämeren tilasta huolestunutta meppiä, Merja Kyllönen, Heidi Hautala ja minä, kysyimme komissiolta, mitä se aikoo tehdä kansainvälisten risteilijöiden jätevesien pumppaamisen estämiseksi ja vapaaehtoisten toimien edistämiseksi.

Komissio on uudistamassa asiaa koskevaa direktiiviä ja tekee siitä parhaillaan vaikutusten arviointia. Komissio kertoo tukeneensa Itämeren nimeämistä erityisalueeksi, jossa uusien laivojen päästöt kielletään 2019 lähtien ja vanhojen 2021 lähtien. Jäsenmaista Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Saksa, Latvia, Liettua ja Puola ovat myös kannattaneet tätä. Venäjä on valitettavasti ilmoittanut jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle, mutta se ei onneksi estä EU-maiden suojelutoimia.

Komissio on kannustanut EU-maiden vapaaehtoisia toimia esittämällä satamamaksujen alennuksia niille aluksille, jotka tuottavat vähemmän jätettä. Helsingin satama on tästä hyvä esimerkki. Toivomme, että kaikki jäsenmaat aloittavat jätteiden talteenoton, jotta päästöt saadaan kuriin jo ennen vuotta 2019.

http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do…

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista