Komissio julkisti tiistaina 19.10.2021 uuden työohjelmansa vuodelle 2022. Työohjelma koostuu yhteensä 42 aloitteesta, joita komissio aikoo toteuttaa tulevan vuoden aikana. Vuoden 2022 poikkileikkaavana teemana on siirtymä koronapandemian jälkeiseen Eurooppaan, joka on entistä vihreämpi, digitaalisempi ja kestävämpi. Uudessa työohjelmassa keskiössä ovat etenkin nuoret, sillä vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi.
Työohjelma jatkaa komission tänä vuonna alkanutta työtä siirtymässä pandemian jälkeiseen aikaan. Terveys on syystäkin noussut vihreän ja digitaalisen kehityksen rinnalle yhdeksi EU:n kärkiteemaksi. Työohjelma jatkaa komission tavoitetta tehdä Euroopasta ensimmäinen hiilineutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä sekä digitaalisesti vahva jo vuonna 2030. Näiden lisäksi tärkeänä painopisteenä on eurooppalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen pandemian jälkeen. Työntekijöiden oikeuksien ja työolosuhteiden kehittäminen, tuen osoittaminen heikommassa asemassa oleville eurooppalaisille nuorille, eurooppalaisen hoito- ja hoivastrategian valmistelu sekä satsaukset lääkealan kehitykseen ja syöpäseulontaan ovat vain muutamia näistä toimista. On tärkeää, että EU todella keskittyy etenkin yleisen kansanterveyden edistämiseen ja terveysunionin rakentamiseen.
Työsarkaa komissiolla riittää niin EU:n sisällä kuin ulkopuolella. Käynnissä olevan Euroopan tulevaisuuskonferenssin tehtävänä on ylläpitää kansalaiskeskustelua vielä tulevana vuonna, ja komissio haluaa taata myös toimittajien vapauden luomalla eurooppalaisen medianvapaussäädöksen. Oikeusvaltiokeskustelu jatkuu edelleen kiivaana Puolan ja Unkarin kanssa. Euroopan ulkopuolisia kauppa- ja investointisuhteita kehitetään uuden Global Gateway -strategian avulla, ja EU ja Nato tiivistävät yhteistyötään Euroopan puolustusunionin luomiseksi.
Komission työohjelmasta keskusteltiin tiistaina täysistunnossa. Keskustelun voi katsoa jälkikäteen täältä.
Lue lisää:
Komission työohjelma 2022 – tietoisku
Koko työohjelma pdf:nä
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan