Kannanotot

Ajankohtaista

Komissaari eläinten hyvinvointiryhmän vieraana

18.9.2013 AjankohtaistaInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutUutisnauha

Eläinten hyvinvoinnista ja suojelusta vastaava Euroopan parlamentin työryhmä kokoontui tänään iltapäivällä yhteiseen kokoukseen eläinten hyvinvoinnista vastaavan komissaari Tonio Borgin kanssa. Keskustelua käytiin eläinten hyvinvointiin liittyvistä ajankohtaisista aiheista ja tulevan lainsäädännön suunnitelmista.

18092013262[1]

Ehdotus yleisestä eurooppalaisesta eläinten hyvinvoinnin asetuksesta edistyy komissiossa, mutta kattavan kehyksen luominen vaatii kuitenkin aikansa. Komission toukokuussa esittelemä eläinten hyvinvoinnin paketti kattoi olemassa olevan lainsäädännön tehokkaampaan täytäntöönpanoon tähtääviä toimenpiteitä. Jäsenvaltioita edellytetään tiukentamaan tarkastuksia luomalla sitovia minimimääriä niin tarkastuksien määrälle kuin laadulle. Tarkastusten tulokset saatetaan julkiseen tietoon yhteisissä tietokannoissa. Komissaari muistutti, että eläinten terveydentila heijastuu ihmisiin – esimerkiksi antibioottiresistenttien bakteerien vastustuskyvyn kasvaminen johtaa vuosittain noin 25 000 ihmisen kuolemaan pelkästään Euroopan unionissa.  Maanviljelijöiden vastuullisuutta on parannettava niin lainsäädännön kuin valistuksenkin keinoin.

Parlamentti on useaan otteeseen vaatinut tiukempaa lainsäädäntöä eläinkuljetuksiin, esittämällä mm. kahdeksan tunnin enimmäisaikaa Euroopassa tehtäviin kuljetuksiin. Komissaari ei kuitenkaan nähnyt syytä puuttua teuraskuljetusten aikarajoituksiin, vedoten jäsenvaltioiden vastustukseen. Sen sijaan komissaari esitti valvonnan tiukentamista käyttämällä GPS-satelliitti- ja piirturitietoja.

Viime aikoina puheenaiheeksi nousseeseen Romanian kulkukoiratilanteeseen komissaari totesi tavalliseen tapaansa, että unionilta puuttuu toimivalta puuttua tilanteeseen. Kansainvälisten eläintauteja koskevien sopimusten mukaan Romanian on kuitenkin sitouduttava ratkaisemaan kulkukoiratilanteensa muilla tavoin kuin lopettamisten kautta, Jos lopettamisiin päädytään olisi ne toteutettava humaaneimmin tavoin kuin tietojen mukaan Romaniassa on tehty viimeisten viikkojen aikana.

 

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista