Kannanotot

Ajankohtaista

IPCC:n uusin raportti kertoo jälleen ilmastonmuutoksen ennätyksellisen nopeasta etenemisestä

28.2.2022 AjankohtaistaBlogiEkologinen Eurooppa KannanototGlobaali Eurooppa Kannanotot

Ilmastonmuutos ei ainoastaan etene aikaisempia arvioita ja entistä nopeammin, vaan se on jo nyt edennyt nopeammin kuin kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on aikaisemmin arvioinut. Ilmastonmuutos on uhka ihmisten hyvinvoinnille ja planeetan terveydelle.

Mahdollisuudet elinkelpoisen tulevaisuuden turvaamiseksi katoavat nopeasti, jos emme tee riittäviä toimia välittömästi. Toimintaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi on kiihdytettävä samalla, kun päästöjä leikataan voimakkaasti. IPCC:n mukaan planeetan pinta-alasta olisi suojeltava ja ennallistettava 30-50 prosenttia. Tämän on heijastuttava komission EU:n ennallistamislainsäädännössä, jonka komissio esittelee maaliskuussa.

Ukrainan kriisinkin keskellä tämä on koko ihmiskuntaa koetteleva hätä, jonka vaikutusten minimoimiseksi meidän on toimittava. Ilmastonmuutoksella on ja tulee olemaan radikaaleja inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia.

Kaasun ja muun energian tuonnin keskeyttäminen Venäjältä palvelisi kahta tarkoitusta: tarvittavaa ja kriittistä energiaomavaraisuuden varmistamista sekä päästöjen vähentämistä ja hiilestä irtautumista.

IPCC julkaisi tänään uusimmaan raporttinsa ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sopeutumisesta ja haavoittuvuudesta. Lue koko raportti täältä.

Kuva: Michael Benz / Unsplash

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista