Kannanotot

Ajankohtaista

Inhimillisessä kaupungissa ketään ei jätetä hankeen

19.9.2013 AjankohtaistaInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonutUutisnauha

Suomessa vietetään muistiviikkoa, joka samalla päättää Muistiliiton Välitä! -kampanjan. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on mukana muistiviikon tilaisuuksissa eri puolilla Suomea perään kuuluttaen esteettömiä elinympäristöjä, joissa muistisairaiden perusoikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuvat.

”Yhdyskuntarakenteen suunnittelussa tulee ottaa paremmin huomioon esteettömyys. Ihmisellä tulee olla mahdollisuus liikkua elinympäristössään riippumatta siitä, onko hänellä vaikkapa näkövamma tai kognitiivinen rajoite, kuten muistisairaus”, esittää Pietikäinen.

Pietikäinen toivoo, että kaupungit ottavat vastaan haasteen muistiystävällisen elinympäristön kehittämisestä. ”Värein tai kuvin ohjatut kulkureitit, opaskoira muistisairaan apuna tai elektroninen tunnistuslaatta, joka ohjaa kotiin – uuden teknologian sijaan tarvitsemme sosiaalisia innovaatioita muistiystävällisemmän elinympäristön luomiseksi”, listaa Pietikäinen.

”Ja kun pysähdytään miettimään miten infrastruktuurista tehdään esteetöntä, on tärkeää kuunnella asiantuntijoita, eli muistisairaita ja muita erityishuomiota tarvitsevia.”

Pietikäinen näkee kuitenkin, että esteettömien, muistiystävällisten kaupunkien ytimessä ovat toisistaan välittävät ihmiset. ”Toisen ihmisen hädältä ei tule sulkea silmiä, riippumatta siitä onko ihminen tuttu, vieras, nuori tai vanha.”

 

Sirpa Pietikäinen on mukana muistiviikon tilaisuuksissa seuraavilla paikkakunnilla:

19.9 Salo    klo 13.00 Kulttuuritalo Kiva 19.9 Raisio    klo 17.00 Raision kirjasto 20.9 Inari    klo 15.30 Saamelaiskeskus Sajos 21.9 Helsinki    klo 13.00 Välitä-raitiovaunuajelu ja klo 15.00 Välitä-julistus, Narinkkatori

 

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista