Kannanotot

Ajankohtaista

Hyvää Eurooppa-päivää!

9.5.2023 Ajankohtaista

Me emme saa unohtaa, että tämänpäiväisen Eurooppa-päivän lisäksi vietimme eilen toisen maailmansodan päättymisen vuosipäivää. Toisessa maailmansodassa kuoli käsittämätön määrä ihmisiä, yli 60 miljoonaa. Sodan jälkeen Euroopassa vallitsi vahva “ei koskaan enää” -ajatus, emmekä saa unohtaa tätä tavoitetta, jonka toteutuminen ei ole itsestäänselvää. Euroopan unioni on meidän yhteinen rauhanprojektimme, joka alkoi pyrkimyksestä rauhaan ja jonka ydintehtävänä on yhä säilyttää kansojen välinen keskustelukulttuuri ja siten taata rauha.

Olen viime aikoina seurannut huolestuneena Suomessa käytävää EU-keskustelua, jonka vallitsevana henkenä vaikuttaa olevan käsitys siitä, että EU olisi suomalaisia vastaan. Tämä ajatus on kuitenkin täysin absurdi, sillä samaan tapaan kuin Suomikaan ei ole suomalaisia vastaan vaan suomalaisten puolella, myös EU on aina meidän puolellamme. EU on meidän yhteinen projektimme, jonka tarkoituksena on tehdä maailmasta parempi paikka meille kaikille – ei vain harvoille Suomen kustannuksella.

Euroopan unioni on myös meidän tukikohtamme haasteissa, joissa kukaan ei pärjää yksin. Vain viime vuosien aikana olemme saaneet tästä useita muistutuksia, kun ensin jouduimme kohtaamaan koronakriisin ja sitten Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. EU on seisonut näiden kriisien keskellä yhteisenä rintamana ja olemme onnistuneet esimerkiksi sopimaan ennennäkemättömän suurista sanktiopaketeista Venäjää vastaan. Ukraina on myös surullinen muistutus siitä, miksi me tarvitsemme tiivistä rajat ylittävää yhteistyötä: yhdessä olemme vahvempia, yhdessä voimme pysäyttää rauhan vastaisen liikehdinnän.

Myös EU:n tuoma taloudellinen turva on Suomen kokoiselle valtiolle elintärkeää. Taloudellisen vakauden ja kaupankäynnin mahdollisuuksien lisäksi EU on yhteinen tukemme myös erilaisissa taloudellisissa kriiseissä. Tämä nähtiin etenkin finanssikriisin aikaan, jolloin EU selätti kriisin yhteisillä, päättäväisillä toimilla. Ilman EU:ta Suomi olisi taloudellisten vaikeuksien edessä kovin yksinäinen.

Muistetaan siis tänä Eurooppa-päivänä, että Euroopan unioni on meidän etujemme, intressiemme ja toiveidemme puolella. Juhlitaan yhteistä rauhanprojektiamme, joka on onnistuneesti puolustanut rauhaa alueellaan jo vuosikymmenten ajan – hyvää Eurooppa-päivää!

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista