Kannanotot

Ajankohtaista

Globaaleilla ilmastotoimilla on kiire Glasgow’n ilmastokokouksessa

19.10.2021 AjankohtaistaBlogiEkologinen Eurooppa Kannanotot

Aika ilmastonmuutoksen torjumiseksi alkaa loppua kesken. Meidän on saatava globaalisti sovittua tiukoista, kunnianhimoisista ja riittävistä ilmastotoimista. On hämmästyttävää, että pahenevasta ilmastohätätilasta pitää varoitella vuosi toisensa jälkeen ilman riittävää vaikutusta. Aikaa meillä on ollut kymmeniä vuosia ratkaisujen tekemiseen.

Kansainvälisten tavoitteiden pitää olla tiedepohjaisia ja riittävän kunnianhimoisia. Nykyisellä menolla ilman tiukempia sitoumuksia olemme menossa kohti 2,7 asteen lämpenemistä.

YK:n viimeisimmän nykyisiin sitoumuksiin perustuvan arvion mukaan globaali lämpötilan nousu on noin 2,7 astetta vuosisadan loppuun mennessä, ellemme toimi heti. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä toimia 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseksi.

YK:n ilmastonmuutoskonferenssi COP26 järjestetään 31.10.-12.11. Glasgow’ssa Skotlannissa. Täysistunto keskusteli ja äänesti aiheesta lokakuun toisessa täysistunnossa.

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa Fit for 55 -ilmastopaketin, jonka tavoitteena on vähentää EU:n hiilidioksidipäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja auttaa saavuttamaan hiilineutraalus vuoteen 2050 mennessä. Aloitteet ovat nyt parlamentin ja neuvoston käsittelyssä.

Sitoumukset eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitsemme EU:ssa ja globaalisti tiedeperusteisia tavoitteita. Glasgow’ssa pitää sopia asetettujen tavoitteiden tieteeseen perustuvasta automaattisesta tarkastamisesta, jotta on mahdollista varmistaa tavoitteiden riittävyys. Yleisten ilmastotavoitteiden lisäksi päättäjien pitäisi sitoutua konkreettisiin toimiin, joilla tavoite saavutetaan. Näihin sisältyvät muun muassa uusiutuva energia, kiertotalous, kestävä rahoitus, maatalous, maahanmuutto, hiilineutraalius, oikeudenmukainen siirtymä ja hiilitullimekanismi.

Poliittinen johtajuus on EU:n vastuulla. Me tiedämme ongelman, meillä on teknologia ja jopa resurssit sen ratkaisuun. Tämän pitää tarkoittaa paljon korkeampaa kunnianhimoa ilmastopolitiikassa. Meidän täytyy vähintään kaksinkertaistaa ponnistelumme, jos aiomme vastata ilmastonmuutoksen haasteeseen. Tämä on koko eloonjäämisen kannalta tärkeää.

Kuva: Euroopan parlamentti / Jonathan Nackstrand

Lue lisää:

Hyväksytty päätöslauselma: YK:n ilmastokokous (COP26) Glasgow’ssa

Parlamentin tiedoteEU-parlamentti toivoo kunnianhimoisempia globaaleja tavoitteita

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista