Euroopan parlamentti jatkoi heinäkuun täysistuntoviikolla Fit for 55 lakipakettiin kuuluvien lakien hyväksymistä. Teollisuuden päästödirektiivi ja päästödirektiivin portaali, vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuuria koskeva asetus, asetus uusiutuvien ja vähähiilisten polttoaineiden käytöstä meriliikenteessä sekä energiatehokkuusdirektiivi saivat parlamentilta lopullisen hyväksynnän kolmikantaneuvottelujen tulokseen.
Äänestykset olivat askel kohti kestävämpää teollisuutta ja liikennettä, mutta eivät suinkaan riittäviä harppauksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Fit for 55 eli EU:n lakipaketti, jonka tarkoituksena on vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ei ole linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Nykyiset toimet eivät riitä EU:n osalta rajaamaan globaalia ilmaston lämpenemistä 1.5 °C. Tarvitsemme vähintään 65 prosentin kasvihuonekaasuvähennykset vuoteen 2030 mennessä ja nettonollatavoitteen aikaistamista vuoteen 2040 vuodesta 2050.
Poliittisen vastakkainasettelun keskellä on vaikea juhlia ympäristölainsäädäntöjen läpimenoa, sillä niiden kunnianhimon taso ei ole riittävä. Komission olisi kiireisesti valmisteltava jo seuraavaa lakipakettia, jolla kasvihuonekaasujen vähentämiseen saataisiin lisäpotkua – siis jo vuodelle 2030.
Emme myöskään saa unohtaa, että ilmastonmuutos ja luontokato kulkevat käsi kädessä. Mikäli luontokatoa torjuvat ja luonnon tilaa ennallistavat lainsäädännöt kokevat poliittisessa keskustelussa täystyrmäyksen, voimme sanoa hyvästit myös ilmastotavoitteillemme. Elinvoimaiset ekosysteemit ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa ja sopeutumisessa välttämättömyys!
Teksti on osa heinäkuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan