Euroopan parlamentti otti perinteiseen tapaan kantaa EU:n perussopimusten uudistamiseen viime syksynä. Perussopimuksilla tarkoitetaan kahta sopimusta, jotka määrittelevät hyvin pitkälle EU:n toiminnan muotoja: Sopimus Euroopan unionista ja Sopimus Euroopan unionin toiminnasta. Näiden sopimusten uudistamisesta on keskusteltu jo pitkään ja uudistus on pitkä prosessi, mutta parlamentin kannan maininta etenkin koulutuspolitiikan siirtämisestä jaettuun kompetenssiin on herättänyt Suomessa jonkin verran keskustelua.

EU:lla on kolmenlaista kompetenssia eli toimivaltaa: yksinomainen lainsäädäntövalta, jaettu lainsäädäntövalta sekä jäsenmaita tukeva toimivalta. Koulutuspolitiikka on tähän asti kuulunut jäsenmaita tukevaan toimivaltaan, eli EU ei ole voinut antaa suoraan koulutuspolitiikkaa koskevaa lainsäädäntöä. Jos koulutuspolitiikka siirrettäisiin jaettuun toimivaltaan, EU saisi lainsäädäntöoikeuden koulutuspolitiikan alalla. Jäsenmaat voisivat yhä säätää lakeja, mikäli EU ei olisi ehdottanut uutta lainsäädäntöä kyseisestä asiasta. 

Olemme tilanteessa, jossa tiedon ja osaamisen määrä kasvaa koko ajan – eikä Eurooppa meinaa pysyä perässä. Kiina on jo ohittanut meidät siteerattujen akateemisten julkaisujen määrässä, ja jotta me voimme Eurooppana pärjätä tässä kilpailussa, meidän on kehitettävä koulutusta. Tylypahkankaan rakentamista ei aloitettu Rohkelikon tornista, vaan ensin oli valettava tyrmät. Samalla tavalla koko koulutusjärjestelmän kehittäminen lähtee perustasolta, peruskoulusta. Lasten ja nuorten on saatava jo peruskoulussa hyvät lähtökohdat elinikäiseen oppimiseen ja uteliaisuuteen. Suomalaisessa koulussa on korjattava se, missä menimme pieleen digiopetuksen kehittämisessä: oppilaat oppivat kyllä käyttämään härpäkkeitä, mutta filosofian ja ajattelun merkitys on unohtunut opetuksesta tyystin pois. 

Eurooppalaisen koulutuksen kehittäminen on mahdollista vain eurooppalaisilla tavoitteilla ja niiden seurannalla. Tavoitteita on jatkuvasti kehitettävä ja uudelleenarvioitava. Seitsemällä veljekselle lukemisen opettelussa oli tavoitetta kerrakseen, 2020-luvun koululaisten tavoitteet ovat jotain aivan muuta. Kaiken koulutuksen on ensin tuotettava hyötyä yksilölle itselleen, toissijaisesti voidaan sen sijaan puhua ylevistä ammattipätevyyksien ja harmonisoinnin hyödyistä, eli niin sanotuista välineellisistä hyödyistä. Tämä pätee läpi koko osaamisketjun: on löydettävä oppimisen ja oivaltamisen ilo, niin varhaiskasvatuksessa kuin huippututkimuksessakin.

Mahdollisuus säätää koko eurooppalaista koulutuskenttää koskevia lakialoitteita on äärimmäisen tärkeää EU:n koulutuksen laadun parantamiselle. Lainsäädännön kautta voisimme perustaa eurooppalaisia osaamisyksiköitä sinne, mihin niitä ei muutoin luontevasti synny. Komission ehdottaakin eurooppalaisessa yliopistoaloitteessa korkeakoulujen välisen yhteistyön lisäämistä. Syvempi yhteistyö parantaisi eurooppalaisen koulutussektorin kansainvälistä kilpailukykyä ja lisäisi eurooppalaisten mahdollisuuksia yhdistää opintoja eri korkeakouluista yhdeksi tutkinnoksi. 

Myös koulutuksen suhteen laaja yhteistyö mahdollistaisi sellaisten aloitteiden tekemisen, johon jäsenmaat eivät yksin toimiessaan pysty. Ei ole järkevää tehdä perustavanlaatuisia koulutusta koskevia päätöksiä pelkästään Kempeleessä, siksi meillä on opetusministeriö joka tekee koko Suomea koskevia päätöksiä. Samalla tavalla EU:n kompetenssi koulutusta koskeviin lainsäädäntöaloitteisiin mahdollistaisi sellaiset päätökset, joihin ei pelkästään Kempeleessä tai yksittäisessä jäsenmaassa pystytä.

Kuva: Element5 Digital / Unsplash

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan