Oletko kuullut eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta? Sen avulla kansalaiset voivat pyytää Euroopan komissiota tekemään lakiehdotuksia heille tärkeistä aiheista. Kansalaisaloite on suora mahdollisuus vaikuttaa suoraan EU:n toimiin ja politiikkaan. Kun aloite kerää vähintään miljoona allekirjoitusta vähintään seitsemästä eri jäsenmaasta, komissio ottaa sen käsiteltäväkseen ja voi aloitteen perusteella esittää myös lakialoitteita.
Kansalaisaloitteiden avulla myös Euroopan parlamentin käsittelyyn on tullut viime vuosina tärkeitä aloitteita esimerkiksi tuotantoeläinten häkkikasvatuksen kieltämisestä tai pölyttäjien suojelusta.
Kansalaisaloite lisää Euroopan unionin demokraattisuutta, ja sitä pitäisi vahvistaa entisestään esimerkiksi helpottamalla kansalaisaloitteiden allekirjoittamista tai aloittamista.
Parlamentti puolsi tällä viikolla selkein luvuin raporttia, joka suosittelee komissiolle muutoksia kansalaisaloitteen vahvistamiseksi. Parlamentin mielestä kansalaisaloitteesta pitäisi lanseerata laajoja ja monikielisiä komission informaatiokampanjoita lisäämään tietoisuutta kansalaisaloitteen mahdollisuudesta. Jokaisessa jäsenmaassa pitäisi lisäksi vahvistaa ylipäätään opetusta EU-lainsäädännöstä.
Tällä hetkellä aloitteiden täytyy käyttää komission luomaa allekirjoitusten keräyssysteemiä, mutta parlamentti haluaisi palauttaa niille mahdollisuuden käyttää omia yksittäisiä verkkosivujaan. Lisäksi parlamentin mielestä jäsenmaiden kansallisia standardeja pitäisi yksinkertaistaa ja yhtenäistää allekirjoitusten ja datan keräämiseksi. Miljoonan allekirjoituksen rajan ylittäneille kampanjoille pitäisi tarjota rahallista tukea.
Teksti on osa kesäkuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan