Kannanotot

Ajankohtaista

Euroopan investointipankin kasvava rooli globaalien kriisien torjunnassa

14.7.2023 Ajankohtaista

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin rahoituslaitos, jonka jäseniä ja osakkeenomistajia ovat EU:n jäsenvaltiot. Se lainaa rahaa pääomamarkkinoilta ja lainaa sitä edelleen EU:n tavoitteita tukeviin investointeihin. Suurin osa euroista kanavoidaan innovaatioihin, pk-yritysten kehittämiseen, infrastruktuuriin ja ilmastotoimiin liittyviin hankkeisiin. Etenkin jälkimmäiseen tavoitteeseen, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen EIP on vahvasti sitoutunut: se pyrkii mukautumaan kaikessa rahoitustoiminnassaan Pariisin sopimuksen tavoitteisiin ja käyttämään vähintään 50 prosenttia kokonaisrahoituksestaan ​​ ilmastotoimiin ja ympäristön kestävyyteen vuoteen 2025 mennessä. Joskus EIP:stä puhutaankin EU:n ilmastopankkina, eikä suotta.

Euroopan parlamentti laatii vuosittain mietinnön Euroopan investointipankki EIB:n vuosikertomuksesta, josta täysistunto äänesti tällä viikolla. Venäjän hyökkäyssodalla on ollut valtava merkitys EIP:n toimintaan vuonna 2022. Pankki rahoitti viime vuonna 1,7 miljardin euron edestä Ukrainan tukemista, ja tulee yhä edelleen olemaan tärkeä rahoituksen lähde Ukrainan talouden ja infrastruktuurin jälleenrakentamisessa. EIP:n uudella strategisella Euroopan turvallisuusaloitteella (SESI) tullaan edelleen vahvistamaan Euroopan turvallisuutta ja puolustusta hankkimalla vuoteen 2027 mennessä jopa 6 miljardin euron arvosta investointeja. Nämä varat suunnataan tutkimuksesta ja kehittämisestä lähtien aina siviiliturvallisuusinfrastruktuuriin ja teknologiahankkeisiin.

Teksti on osa heinäkuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista