Tiedon puoliintuminen terveyden saralla tarkoittaa, että uutta tieteellistä tietoa sairauksista, hoidoista ja lääkityksestä tulee niin nopeasti, ettei toiminta vanhan tiedon varassa ole enää riittävää. Tämä on tietysti hienoa oikean diagnostiikan ja parhaan mahdollisen hoidon kannalta. Esimerkiksi tekoälyavusteinen diagnostiikka tekee diagnoosin ja näin ratkaisee monia ongelmia paljon nopeammin ja resurssitehokkaammin kuin ihmisvoimin on mahdollista. Tekoälyn opettaminen tunnistamaan yhä paremmin yksityiskohtia esimerkiksi magneettikuvista on jo arkipäivää. Tutkimuksen ja kasvavan geenitiedon sekä nopeamman ja tarkemman diagnosoinnin yhtenä seurauksena on myös harvinaissairauksien lisääntyminen, kun ymmärrämme yhä paremmin sairauksien kirjon. Esimerkiksi diabeteksessa on yhden sairauden sijasta kyse 14 eri sairauden kokonaisuudesta.
Yksi terveyskeskuslääkäri ei voi mitenkään hallita kaikkea ja tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän erikoistumista ja tiedon jakamista eri yksiköiden, sairaaloiden, tutkimuskeskusten ja maiden välillä. Tähän on vastauksena jo pitkään ehdottamani referenssikeskukset sairauksille. Koronapandemian hyvänä puolena voidaan pitää etätyöskentelyn ja etädiagnostiikkamenetelmien sekä etätyövälineiden ripeää kehitystä, josta on suuri hyöty myös normaaliaikoina.
Euroopan terveysunioni suojelee paremmin kansalaisten terveyttä, antaa EU:lle ja jäsenvaltioille paremmat eväät tulevien pandemioiden estämiseen ja hoitamiseen ja lisää Euroopan terveydenhuoltojärjestelmien sietokykyä. Terveysunioni on osaltaan EU:n vastaus koronapandemiaan, mutta myös paljon muuta.
Terveysuhat ovat globaaleja kuten koronapandemia on valitettavasti osoittanut. On selvää, että tarvitsemme EU:lle terveysasioissa enemmän tehoa ja toimivaltaa. Tällä hetkellä jäsenmailla on päävastuu EU-kansalaisten terveyden suojelusta ja terveydenhuoltojärjestelmistä. Tämä on johtanut siihen, ettei EU ole kyennyt toimimaan koronakriisissä riittävän tehokkaasti kansanterveydellisestä näkökulmasta.
Terveysunionin keskeisiä ensimmäisiä ehdotuksia ovat komission ja parlamentin jo esittämät Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) ja Euroopan lääkeviraston (EMA) mandaattien vahvistaminen ja valvonnan, tieteellisen analysoinnin ja ohjeistuksien tehostaminen ennen mahdollisia kriisejä ja niiden aikana. Lisäksi EU:n yhteinen lääkestrategia uudistaa sääntelykehystä ja tukee tutkimusta ja teknologiaa sekä pitää huolta toimitusketjuista, kriisivalmiudesta ja lääketuotteiden korkealaatuisuuden edistämisestä.
Virukset ja muut tarttuvat taudit ovat aina liikkuneet yli rajojen. Nykyisessä globaalissa maailmassa rajojen yli ja maiden välillä liikkuminen on yhä arkipäiväisempää, nopeampaa ja vilkkaampaa. Myös tulevat terveysuhat kuten mikrobiresistentti ovat globaaleja ilmiöitä ja vaativat globaaleja, yhtä jäsenvaltiota isompia ratkaisuja. Terveysuhkien lisäksi meillä on paljon mahdollisuuksia.
Esimerkiksi riittäisi vain nykyinen koronapandemiakin, mutta on paljon muitakin vastaavia haasteita. Samalla kun lääketieteellinen osaaminen ja diagnostiikka kehittyvät nopeasti ja hoitoja räätälöidään yhä useammin, on itsestään selvää, että minkään yksittäisen jäsenmaan osaaminen ja resurssit eivät riitä kaikkien sairauksien hyvään hoitoon. Harvinaissairauksien hoito on tästä hyvä esimerkki, mutta myös yleisten kansantautien hoitoon ja ehkäisyyn tarvitaan meidän kaikkien osaamisen yhdistämistä ja jakamista sekä tehokkaampaa voimavarojen käyttöä.
Meidän tulisi ottaa käyttöön kaikki se osaaminen ja tietotaito, jota 27 jäsenmaan unionillamme on tarjota. On tärkeää toimia yhdessä mahdollisten koronaviruspandemioiden kaltaisten tilanteiden estämiseksi, mutta kriisitilanteiden lisäksi tarvitsemme myös normaaliajan yhteistyötä. Se on panostamista perussairauksien hoitoon, terveydenhuollon investointeihin ja henkilökunnan kouluttamiseen. Ei-tarttuvien tautien vastainen työ on yhä tärkeämpää väestön ikääntyessä. Näiden sairauksien ja harvinaissairauksien referenssikeskukset kokoavat alan parasta osaamista samaan paikkaan. Niiden riittävästä resursoinnista pitää huolehtia.
Artikkeli on julkaistu alunperin Akavalaisessa 9.9.2021.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan