Kannanotot

Ajankohtaista

EU:n kunnianhimoinen digilainsäädäntö sai lopullisen hyväksynnän parlamentissa

8.7.2022 AjankohtaistaBlogiInhimillinen Eurooppa KannanototVauras Eurooppa Kannanotot

Parlamentti hyväksyi heinäkuun täysistunnossa digipalvelu- ja markkinasäädösten neuvottelutulokset, jotka saavutettiin aiemmin tänä keväänä huhtikuussa.

Säädöksillä lisätään merkittävästi teknologiayhtiöiden vastuita. EU:n uudet säännöt velvoittavat yhtiöitä suojaamaan käyttäjiä laittomalta sisällöltä, nopeuttamaan sisältöjen käsittelyä ja laittoman sisällön poistamista, lisäävät avoimuutta ja rajoittavat isojen teknologiayhtiöiden, niin sanottujen portinvartijoiden, valta-asemaa markkinoilla. Tarkoitus on asettaa EU:n perusoikeuksia ja -arvoja noudattavat selkeät säännöt alan toiminnalle ja palveluille.

Digipalvelusäädös (DSA) hyväksyttiin parlamentissa äänin 539 puolesta, 54 vastaan ja 30 tyhjää. Digimarkkinasäädös (DMA) puolestaan hyväksyttiin 588 puolesta, 11 vastaan ja 31 tyhjää.

EU:ssa tehdään tällä hetkellä uraauurtavaa lainsäädäntöä digiasioissa. Missään muualla maailmassa ei vielä ole asetettu teknologiayhtiöille tällaisia kunnianhimoisia sääntöjä, joiden tarkoitus on tehdä siitä, mikä on laitonta oikeassa elämässä, laitonta myös verkossa. Tämä koskee esimerkiksi vihapuhetta ja muuta laittoman materiaalin tunnistamista ja poistamista verkkopalveluissa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Olen pitkään puhunut digipalvelusäädöksen yhteydessä sukupuolittuneesta vihapuheesta ja naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta häirinnästä verkossa. DSA:n soveltamisen aloittaminen auttaa näiden ilmiöiden kitkemisessä.

Digisäädökset sääntelevät verkossa toimivia välitys- ja säilytyspalveluja, ostospaikkoja, verkkoalustoja ja sosiaalisen median alustoja, joita miljoonat eurooppalaiset käyttävät päivittäin. Näiden palvelujen ja alustojen sääntely on tarpeen, koska erityisesti isot internet- ja sosiaalisen median alustat ovat niin iso osa ihmisten arkea, että ne ovat käytännössä kuin verkkoon sijoittuneita julkisia tiloja. Siksi ne eivät voi toimia enää pelkästään omien sääntöjensä varassa ja olla erillisiä todellisuuksia, joissa laiton ja rikollinen toiminta ei ole kiellettyä. Pitkään on ajateltu, että näiden toimijoiden sääntely olisi suorastaan mahdotonta, mutta EU:n uusi lainsäädäntö osoittaa, että näin ei ole.

Parlamentin hyväksyttyä neuvottelutulokset digipalvelu- ja markkinasäädöksistä on nyt neuvoston vuoro. Neuvoston virallisen hyväksynnän jälkeen säädökset julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä ja ne tulevat voimaan 20 päivän kuluttua niiden julkaisemisesta. Säädöksiä aletaan soveltaa kuusi kuukautta niiden voimaantulosta. Todennäköisesti niiden soveltaminen alkaa siis ensi vuoden alkupuolella.

Lue lisää:

Hyväksytty direktiiviteksti: Digipalvelusäädös

Hyväksytty direktiiviteksti: Digimarkkinasäädös

 

Kuva: Nathana Reboucas / Unsplash

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista