Kannanotot

Ajankohtaista

EU:n ja Israelin väliset kauppaneuvottelut jäädytettävä

4.12.2012 AjankohtaistaGlobaali Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Vastineeksi palestiinalaishallinnon tarkkailijavaltion asemasta YK:ssa Israel ilmoitti laajentavansa asutusta siirtokunnissaan Gazassa ja Länsirannalla. Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia ja laajentumissuunnitelmillaan Israel vaikeuttaa entisestään rauhanprosessia. Jätin tänään kirjallisen kysymyksen ulkoasiainhallinnon johtajalle Catherine Ashtonille siitä, miten EU aikoo reagoida Israelin toimiin.

Kirjallinen kysymys EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle johtajalle ja komission varapuheenjohtajalle

Israel ilmoitti tällä viikolla laajentavansa asutusta Länsirannan ja Gazan miehitetyillä alueilla sijaitsevissa siirtokunnissaan vastineena palestiinalaishallinnon uudesta tarkkailuasemasta YK:ssa. Israel ilmoitti rakentavansa 3000 asuntoa alueelle. Tämä siitä huolimatta, että Israel lupasi vuonna 2003 jäädyttää meneillä olevat asuntohankkeet.

Monet maat ovat ilmaisseet huolensa Israelin päätöksestä. Israelin siirtokunnat rikkovat kansainvälistä oikeutta (YK:n päätöslauselma 446, 1979), ja tämä on ollut toistuva huolenaihe myös EU:n Israelia koskevissa tiedonannoissa.

Aikooko ulkosuhdehallinto jäädyttää EU:n ja Israelin välisten kauppaneuvottelujen viemisen pidemmälle?

Mihin muihin toimenpiteisiin ulkosuhdehallinto aikoo ryhtyä mikäli Israel ei peru päätöstään uuden asutuksen perustamisesta siirtokuntiin?

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista