Kannanotot

Ajankohtaista

EU-parlamentissa keskustellaan Palestiinasta – luvassa kiivasta väittelyä

17.12.2014 AjankohtaistaGlobaali Eurooppa KannanototSirpa sanonutUutisnauha

Euroopan parlamentissa keskustellaan tänään jäsenmaiden mielipiteitä jakavasta Palestiinan valtion tunnustamisesta.

Yhdeksän EU-maata, viimeisimpänä Ruotsi, on jo tunnustanut Palestiinan valtion.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mielestä keskustelun taustalla on turhautumista Israelin toimintaan.
Mainos (uutinen jatkuu alla)

– Syy, miksi tämä on poliittisen agendan keskiössä, on Israelin toimet Palestiinan alueella. Kohta ei ole edes mitään aluetta olemassa, josta voitaisiin itsenäinen Palestiina muodostaa. Asutuspolitiikka on ollut YK:n päätöslauselmien vastaista, Pietikäinen sanoo.

Vasemmistoliiton Merja Kyllösen mielestä EU:n tulee tarttua myös sellaisiin asioihin, jotka herättävät ristiriitoja jäsenmaissa.

– Kyllähän se on omanlainen haaste EU:n sisällä antaa päätöslauselmia asioista, jotka on poliittisesti erittäin hankalia ja vaikuttavat jäsenvaltioissa moneen eri suuntaan. Mutta EU:n on oltava toisaalta se suunnannäyttäjä, joka uskaltaa nostaa vaikeita asioita pöydälle ja tehdä niitä ratkaisuja, mitkä monelta jäsenmaalta jäävät yksin tekemättä.

Europarlamentti äänestää Palestiinan valtion tunnustamista koskevasta päätöslauselmasta huomenna.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/eu-parlamentissa-keskustellaan-palestiinasta-luvassa-kiivasta-vaittelya/4618136

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista