Kannanotot

Ajankohtaista

EU kantaa huolta kuluttajansuojelusta ja ylivelkaantumisen pysäyttämisestä

16.6.2022 AjankohtaistaBlogiInhimillinen Eurooppa KannanototVauras Eurooppa Kannanotot

Viimeisen vuosikymmenen aikana ylivelkaantuminen on lisääntynyt huimasti Suomessa. Koronakriisi ajoi entisestään jo velkaantuneita pahempaan ahdinkoon. Erityisen surullinen kehityssuunta on se, että naisten ylivelkaantuneisuus on lisääntynyt ja naisten euromääräiset ulosottovelat kasvaneet. Pitkittynyt velkakierre on pahimpia syrjäytymiseen johtavia tekijöitä ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden aiheuttaja.

Velkaantumiseen liittyy usein ikävä stigma siitä, että ihminen ei osaisi huolehtia itse omista raha-asioistaan. Asia ei kuitenkaan ole läheskään aina näin. Pandemian aiheuttama epävarmuus työmarkkinoilla ja massalomautukset ovat osoittaneet, että kukaan meistä ei voi täysin ennustaa tulevaa ja menojaan.

Lähes joka kymmenes suomalainen kantaa maksuhäiriömerkintää. Suomessa asian vakavuuteen on jo herätty, mistä kertovat pian voimaan astuvat lakimuutokset maksuhäiriömerkintöjen rekisteröintiä säätelevään luottotietolakiin sekä esitys positiivisesta luottotietorekisteristä.

EU:ssa parhaillaan keskustelussa oleva kuluttajaluottodirektiivin uudistaminen on yksi unionin keinoista puuttua kasvavaan ylivelkaantumiseen. Työskentelin mukana Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan kuluttajaluottodirektiiviä koskevassa lausunnossa. Siinä pidin tärkeänä, että markkinoiden jatkuvassa murroksessa kuluttujaa kohdellaan reiluin pelisäännöin.

Mielestäni kuluttajan maksukyvyn arvioinnissa ei tulisi jatkossa ainoastaan syynätä liiaksi maksuvalmiutta lainan myöntämisen hetkellä, vaan tarkastella ihmisen tilannetta kokonaisuutena. Tämä onn tarpeellista esimerkiksi tilanteissa, kun lainanhakija on esimerkiksi opiskelija tai työtön, mutta olisi ottamassa lainan työmatkakulkemiseen tarkoitettua autoa varten.

Direktiiviuudistuksella on myös toinenkin tärkeä tehtävä, joka on pyrkiä suitsimaan rehottavaa kulutusluottomarkkinaa. Digitalisaatio tuo jatkuvasti uusia ja uudenlaisia, jopa hyvinkin aggressiivisella markkinoinnilla varustettuja pikaluottoja myöntäviä toimijoita alalle, jolloin yhteisen sääntelyn katsastaminen tulee tarpeeseen. Läpinäkyvyyden lisääminen on ehdottoman tärkeää, jotta kuluttajalle ei jää epäselväksi esimerkiksi jyrkät korkoehdot hänen sitoutuessaan lainaan.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista