EU on nopeasti herännyt uuteen ongelmaan. Kuinka varmistaa tarvittavat raaka-aineet energiaremontin ja hiilineutraalin teollisuuden läpiajamiseksi? Energiaratkaisut ja digitalisaatio vaativat valtavasti kriittisiä raaka-aineita. Siis sellaisia, joiden kysyntä on suurta ja saatavuus rajallista.
Samalla Euroopan geopoliittinen tilanne on kiristynyt Venäjän hyökkäyssodan johdosta eikä EU halua nojautua kriittisten raaka-aineiden saatavuudessa myöskään Kiinaan. Strategisesta omavaraisuudesta on tullut hittilause, jolla perustellaan lainsäädäntöehdotuksia ja poliittisia mielipiteitä.
EU:n lainsäädäntöprosessin pikanopeudella juossut kriittisten raaka-aineiden ehdotus on esitetty vastauksena omavaraiseen raaka-ainehankintaan. Ajatus on hyvä, sillä omavaraisuus vakauttaa markkinoitamme maailmankaupan heilahduksilta ja mahdollistaa teknologiaan vaadittavien raaka-aineiden saatavuuden.
Euroopan parlamentin ja neuvoston hyväksynnän saanut ehdotus on kuitenkin ympäristölle katastrofaalinen, sillä pohjimmillaan kyseessä on eurooppalaisen kaivosteollisuuden hätäkäynnistäminen. Vaarana on, että periferia-alueista, kuten Pohjois-Suomesta tulee EU:n raaka-ainepankki, joissa uudet kaivokset louhivat EU:n kasvavaan kysyntään raaka-aineita. Raaka-aineet virtaavat keskuksiin ja Suomelle jää käteen siivoaminen.
Huolestuttavaa asiasta tekee erityisesti se, että jo olemassa olevat kaivoksemme vuotavat, minkä vuoksi pikakaistalla pystyyn laitettujen kaivosten myötä Talvivaara-tapaukset tulevat varmasti vain yleistymään. Myös paikallisten yhteisöjen, kuten saamelaisten oikeudet ja vaikuttamismahdollisuudet ovat uhattuina kaivosten pikakäynnistämiseksi.
Kaivosten hätäkäynnistämisen sijaan lainsäädäntöehdotuksen olisi pitänyt nojata huomattavasti enemmän kiertotalouden keinoihin. Kriittisten raaka-aineiden kierto tulisi saatua suljettua mahdollisimman tehokkaasti.
Kriittisten raaka-aineiden asetus ei ole ainoa tapaus, jossa vihreässä siirtymässä ollaan menty väärille sivuraiteille. Suomessa viime aikoina hyvänä esimerkkinä epäonnistuneesta sivuraiteesta voidaan pitää akkumateriaalitehtaalle myönnettyä ympäristölupaa, joka antaa tehtaalle luvan laskea jätteensä puhdistamatta Itämereen. Siis mereen, joka lasketaan jo nyt yhdeksi maailman saastuneimmista meristä. Äly hoi älä jätä.
Hiilineutraaliuteen pyrkiessämme emme saa unohtaa muita ympäristötavoitteita, sillä terveet ekosysteemit ja biodiversiteetti ovat elämää kannattelevia voimia, joita ilman ei yhteiskunnat selviä. Kriittisten raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseksi meidän on toimittava hieman kriittisemmin, jotta vältymme yhä suuremmilta ympäristöongelmilta, joita kaivosten hätäkäynnistys tai vaikkapa akkumateriaalitehtaiden päästöt tulevat väistämättä aiheuttamaan.
Artikkeli on julkaistu alun perin Voimassa 12.3.2024.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan