Kannanotot

Ajankohtaista

Delfiininpyydystyksen käytäntöihin syytä puuttua

22.9.2021 AjankohtaistaBlogiEkologinen Eurooppa KannanototInhimillinen Eurooppa KannanototYleinen

Olen saanut monia yhteydenottoja viimeisen puolentoista viikon aikana Färsaarten delfiininpyydystyksestä. Färsaarilla pyydettiin sunnuntaina 12.9. delfiininpyynnin yhteydessä 1400 valkokuvedelfiiniä. Laji on CITES:in uhanalaisten lajien listalla.

Vetoamme Euroopassa usein – ja aiheellisesti – esimerkiksi Kiinaan eläinmarkkinoiden tai koiran- ja kissanlihan syömisen lopettamiseksi, mutta myös omalta pallonpuoliskoltamme löytyy toistuvasti vakavia eläimiin liittyviä ongelmia.

Färsaarilla tehdyn kaltaista delfiininpyydystystä ei pitäisi enää tapahtua. On surullista kuulla, että näin uskomattoman suuri delfiinilauma on teurastettu ja hävitetty kerralla kansainvälisistä sitoumuksista piittamatta. Färsaarilla pyydetään delfiinien lisäksi myös pallopäävalaita. Näihin käytäntöihin on syytä puuttua nopeasti ja tehokkaasti. Aion ehdottaa, että parlamentin eläinten hyvinvointiryhmä kirjelmöi aiheesta Tanskaan ja Färsaarille. Olen myös mukana kirjallisessa kysymyksessä Euroopan komissiolle, joka koskee erityisesti Tanskan viranomaisten roolia tässä laajan mittakaavan metsästyksessä, jossa suuri lauma ajetaan matalaan vesikkoon ja teurastetaan veitsin.

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet aiheesta yhteydessä ja kantavat huolta eläinten hyvinvoinnista ja lajien suojelusta.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista