Viime aikoina on päässäni pyörinyt useita vanhoja lasten satuja. Kuten esimerkiksi ”Keisarin uudet vaatteet” ja ”Hiiri kissalle räätälinä”. Omat lapseni ovat jo isoja, eikä meillä enää lueta iltasatuja, mutta nuo tarinat ovatkin tulleet mieleen ihan täällä työmaalla. Tätä kuntaelämää ihmetellessä.
Sadussa kissa vei hiirelle kankaan ja pyysi ompelemaan takin. Mutta ei tullut takkia, eikä tullut housuja, ei liiviä, ei lakkia eikä edes kintaita. Edes tuppea ei hiiri saanut kissan kankaasta aikaiseksi. Ja kaikkihan me muistamme miten hiirelle lopulta kävi.
Kunta- ja palvelurakenneuudistusta verrattiin varsinkin uudistuksen alkuaikoina tuohon satuun. Epäiltiin, että muutokset kunnissa jäisivät varsin vähäisiksi. Paras-hanketta on nyt viety eteenpäin parin-kolmen vuoden ajan. Ja kunnissa on tapahtunut valtavasti. Kuntaliitoksia tapahtui pelkästään tämän vuoden alussa 32 kappaletta. Kuntia on nyt 348. (Itse muistan joskus opetelleeni sellaisen kuntien määrän kuin 435 eli kovasti ollaan tultu alaspäin.) Erilaisia lähinnä perusterveydenhuoltoon liittyviä yhteistoiminta-alueita on syntynyt tai syntymässä puolensataa.
Eli paljon tapahtuu. Mutta uskallan silti epäillä, ettei hiiren pöydälle ole syntymässä kaunista takkia. Ainakin minusta tuo Suomen kartalle piirtyvä kuva on melkoinen sekamelska. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen alussa linjattiin, että kuntia ei haluta pakottaa yhteen muottiin puhumattakaan yhdestä kunnasta, vaan haluttiin antaa kaikkien kukkien kukkia. Nyt kun siemenet ovat itäneet, on ainakin minun mielestäni niitylle tullut kohtalaisen paljon myös rikkaruohoja, joihin joku toivottavasti jossain vaiheessa tarttuu kovalla kädellä. Kuntarakenneuudistuksen toiselle aallolle on siis selvät lähtökohdat jo olemassa sekavassa ja hallintoa paisuttaneessa yhteistoiminta-aluehässäkässä.
Palvelurakenteen puolella eletään konsulttien ja ismien kulta-aikaa. Harmi vaan, että lamaleikkuri iski kuntien kehittämismäärärahoihin. Konsulttifirmojen omistajilla olisi ollut edessä koko joukko lihavia vuosia. Epävarmat johtajat etsivät apua uusista johtamisopeista kun todellisuudessa pitäisi keskittyä ihan perusasioihin. Useammin kuin kerran on tehnyt mieli huutaa, ettei keisarilla ole vaatteita.
Aina silloin tällöin olen yrittänyt herättää keskustelua päätöksenteon kriisistä. Sillä siitähän kuntien tilanteessa on ennen muuta kysymys. Ei tässä mitään massiivista kunta- ja palvelurakenneuudistusta olisi tarvittu, vaan päätöksiä. Välttämättömiä päätöksiä ei pystytä tekemään ja tehdyillä näennäispäätöksillä vain vaikeutetaan asioiden sujumista. Ministeriöt ja eduskunta pyrkivät hoitamaan ihmisten ongelmia uudella lainsäädännöllä, joka tekee kuntien aseman entistä tukalammaksi. Ja kuntien päättäjät puolestaan jättävät mahdollisetkin asiat päättämättä pelätessään äänestäjien reaktioita.
Kriisit pakottavat yleensä tekemään oikeat, nopeat ja välttämättömät päätökset. Harva suomalainen kunta on kuitenkaan ollut vielä oikeassa kriisissä. Karkkila on, mutta kokemuksesta voi kertoa, että kriisin helpotettua myös päätöksentekokyky heikkenee. Harmi, koska paljon olisi vielä tekemistä – niin Karkkilassa kuin aika monessa muussakin suomalaisessa kunnassa.
Minna Karhunen
kehitysjohtaja
Järvenpään kaupunki
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan