Kannanotot

Globaali Eurooppa Kannanotot

YK-uudistus Euroopan unionin johdolla

10.9.2008 Globaali Eurooppa Kannanotot

Helsingissä Eurooppatiedotuksen tilaisuudessa puhunut Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (kok) vaati yhtenäisyyttä EU:n puheisiin ja toimintaan YK:ssa. ”Maailmanjärjestön areenoilla keskenään ristiin puhuva EU tekee itselleen sekä maailmanjärjestön tehokkaalle toiminnalle vain hallaa. Yhtenäisen EU:n olisi päättäväisesti lähdettävä ajamaan maailmanjärjestön uudistamista. Yhdyn ulkoministeri Alexander Stubbin kantaan, että uudistuksen keskiössä on oltava turvaneuvoston reformi, jossa EU:lle luodaan neuvostoon yksi yhteinen paikka”, sanoi Pietikäinen.

Lissabonin sopimuksen myötä EU:n ulkopolitiikka saa uuden kärkihahmon ulkoministeristä, joka toimii sekä unionin korkeana edustajana kolmansiin maihin, että komission jäsenenä. Pietikäisen mukaan tämä uusi johtajuus avaa ennennäkemättömän mahdollisuuden yhtenäisempään YK-politiikkaan: ”EU:n yhtenäisen ja vahvan roolin YK-reformissa on oltava yksi uuden ulkoministerin prioriteeteista.”

YK-uudistuksen ohella Pietikäinen nosti maailmanjärjestön piirissä tapahtuvan globaalin ilmastopolitiikan muodostamisen yhdeksi EU:n ja Suomen painavimmista prioriteeteista. ”Neuvotteluja päästöjen vähentämiseksi on jatkettava ponnekkaammin, jotta maailmanlaajuinen ilmastosopimus saadaan syntymään. Tässä merkittävä vaikutusmahdollisuus on Puolassa joulukuussa 2008 järjestettävä YK:n ilmastokokous. Ilmastosopimus ei saa kuitenkaan vaarantaa YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumista, vaan näiden on kuljettava käsi kädessä ilmastotavoitteiden kanssa”, muistutti Pietikäinen.

Sirpa Pietikäinen nostaisi EU:n YK-politiikan kärkeen näiden lisäksi ihmisoikeudet ja kansainvälisen oikeuden. Pietikäinen vaati ihmisoikeuksien ja tasa-arvokysymysten valtavirtaistamista kaikissa YK:n toiminnoissa. EU:lle ja Suomelle keskeinen tavoite on ollut ihmisoikeusneuvoston toiminnan vakiinnuttaminen. ”Olisi tärkeää, että ihmisoikeusneuvosto pystyisi puuttumaan ihmisoikeusrikkomuksiin myös ilman kyseessä olevan valtion suostumusta. Tämän lisäksi YK:n ihmisoikeusvaltuutetun itsenäisen aseman vahvistaminen on äärimmäisen tärkeää”, totesi Pietikäinen.

Lisätietoa

Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen; gsm. 050-4666 222

erityisavustaja Jukka Tahvanainen; gsm. 040-900 4875

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista