Kesätunnelman hakemisessa meillä kaikilla on omat tapamme. Yksi kuokkii puutarhassa, toinen vetäytyy mökille ja kolmas maalaa piha-aitaa. Itse rakastan niitä hetkiä, kun kaupunkien kesätoreilla aletaan taas pitkän tauon jälkeen pystyttää kojuja, myyntipöytiä ja kahvitelttoja. Tuoreita kotimaisia, lähellä tuotettuja vihanneksia, hedelmiä, perunoita ja vaikkapa kalaa on taas tarjolla tuottajilta suoraan meille asiakkaille.
Ilokseni olen huomannut, että kiinnostus lähi- ja luomuruokaan on selvästi kasvanut suomalaisten keskuudessa, niin kuluttajien kuin tuottajien osalta. Jokin aika sitten Keski-Suomessa uutisoitiin, että luomutuotannon määrä on siellä selvästi lisääntymässä. Myös Hämeessä luomuviljellyn peltoalan osuus on Hämeen ELY-keskuksen mukaan lisääntynyt 8 % edellisestä vuodesta. Myös lähiravintoa – ruokaa, joka on lähellä tuotettua, oman alueen raaka-aineita ja työvoimaa hyödyntäen – kaivataan ja myös markkinoidaan aiempaa enemmän. Hyvän ruuan arvostus lisääntyy.
Myös tuoreessa hallitusohjelmassa ruoka saa ansaitsemansa tilan: ”Luomu- ja lähiruoan osuuden kääntäminen vahvaan nousuun otetaan Suomen maatalouspolitiikan strategiseksi tavoitteeksi”. Myös uuden maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen lausunnot ruokasektorin kehittämisestä ovat rohkaisevia. Aloittaessaan tehtävässään Koskinen kiinnitti aivan oikein huomiota koko ruokaketjun hallintaan. Itse olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että maatalouspolitiikka onkin käsitteenä aivan liian kapea vastaamaan kaikkiin niihin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita ruokakysymys pitää sisällään. Maatalouspolitiikan sijaan meidän tulisikin alkaa puhua ruokapolitiikasta.
Vaikka torilla tarjottavan ruuan matka pellolta lautasellemme onkin parhaimmillaan se kaunein ja yksinkertaisin, näin ei tilanne useimmiten kuitenkaan ole. Maataloudesta ja ruuasta puhuttaessa erilaisia ainesosia riittää. Viljely, maankäyttö, tuottajien ansiot, ruuan hinta, eläinten oikeudet, kuljetus, pakkaaminen, varastointi, ruuan terveysvaikutukset, ympäristön monimuotoisuus ja -suojelu, elintarvikelainsäädäntö ja vaikkapa bioenergian kehittäminen ovat kaikki pöydällä kun mietimme sitä, miten ja millaista ravintoa haluamme.
Myös Euroopan parlamentissa on viime aikoina riittänyt puhetta maataloudesta ja ruuasta. EU:n budjetista noin kolmasosan nielaiseva maatalouspolitiikka on uudistettavana ja uudet linjaukset astuvat voimaan vuodesta 2013 alkaen. Kestävän ruokapolitiikan luominen ei kuitenkaan ole pelkästään eurooppalainen kysymys, vaan haaste on maailmanlaajuinen. Ruuan kysyntä on jatkuvassa nousussa. Vuonna 2050 maailman väestömäärän arvioidaan ylittävän yhdeksän miljardin rajan. Valitettavan usein ratkaisuna ongelmaan – myös Suomessa ja EU:ssa laajemmin – on pidetty pelkkää tuotannon määrän ja tehokkuuden lisäämistä.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tuoreen raportin mukaan noin kolmasosa maailmassa päivittäin tuotetusta ravinnosta menee hukkaan, joidenkin arvioiden mukaan luku olisi lähempänä jopa 50 prosenttia. Kalorikohtainen tuotanto ihmistä kohden ylittää puolestaan 4000 kalorin rajan päivässä, siinä missä normaali ihminen tarvitsee noin 2000 kaloria. Ongelmat eivät siis ole tuotannon määrissä.
Yksi keskeinen osa kestävämpää ruokapolitiikkaa on luonnollisesti ruuan hinta. Voimakkaasti kohonneet ruuan kustannukset ovat aiheuttaneet kuluneen parin vuoden aikana mellakoita ja väkivaltaisia yhteenottoja eri puolilla maailmaa. Yksi tekijä hintojen nousun takana on, että myös perushyödykkeitä, kuten eri viljalajikkeita koskevaa kaupankäyntiä käydään spekulaatiomarkkinoilla, jolloin hintavaihtelut voivat olla voimakkaita ja ennakoimattomia. Tällaista ihmisen perusoikeuksilla tapahtuvaa keinottelua tulee hillitä ja kontrolloida. Euroopan komissio onkin ollut jo asiassa aloitteellinen.
Vaikka ruokapolitiikka näkyykin uuden hallituksen ohjelmassa kiitettävällä tavalla, tuotanto- ja kulutustapojen muutoksilla on jo hieman kiire. Laadukkaan, kotimaisen ja ympäristöystävällisen ruokatuotannon turvaaminen on varmasti meidän kaikkien intressissä. Peltoihin kaivetuissa poteroissa ei tarvittavia muutoksia kuitenkaan synnytetä. Kestävän ruuan tuotannon turvaamisessa kyse ei ole vain yhdestä elinkeinosektorista, vaan laajemmasta kokonaisuudesta. Tarvitsemme ruokaministeriön, joka tukee myös suomalaista maataloutta – ruokapolitiikan keinoin.
Olen melko luottavainen siihen, että olemme menossa kohti kestävämpää ja turvallisempaa ravinnon tuotantoa. Mutta kuten Einstein aikanaan totesi, ”emme voi ratkaista ongelmia samalla ajattelulla, joka ongelmat alun perin synnytti”. Tarvitsemmekin siis uudenlaista ja kestävämpää politiikkaa. Ja paljon yhteistyötä.
Niitä odotellessa menen kuitenkin torille ostamaan tutulta viljelijältä uusia perunoita ja luomumansikoita.
Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa 8.7.2011
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan