Kannanotot

Blogi

Tunnustuksia, kiitos

16.12.2014 BlogiGlobaali Eurooppa Kannanotot

Kun Ruotsi tunnusti Palestiinan, ulkoministeri Margot Wallström perusteli elettä Ruotsin halulla tukea rauhanneuvotteluita. Olen samaa mieltä Wallströmin kanssa siitä, että tunnustaminen voisi avittaa jumissa olevaa rauhanprosessia takaisin liikkeelle. Näkemykseeni on monta syytä.

Ensinnäkin Palestiinan tunnustaminen asettaisi sen edes hieman tasapuolisempaan asemaan neuvottelupöydässä. Tällä hetkellä Israel on niin ylivoimainen, että sen intressi solmia rauha palestiinalaisten kanssa on melko pieni. Tilanteen epätasa-arvoisuus on siten este rauhalle. Tätä epätasa-arvoisuutta voitaisiin hieman loiventaa tunnustamalla Palestiina. Palestiinalaisten neuvotteluaseman parantaminen ulkovaltojen tuella voisi auttaa saattamaan osapuolet neuvottelupöytään.

Tunnustaminen voisi tukea rauhanprosessia toisellakin tavalla: se antaisi heikommalle osapuolelle toivoa, että itsenäisyys on mahdollista saavuttaa ilman väkivaltaa. Israelin syksyiset päätökset laajentaa siirtokuntia merkittävästi, sekä kesän tapahtumat Gazassa ovat asettaneet palestiinalaiset entistä tukalampaan asemaan, joka voi pahimmillaan purkautua väkivaltana. Palestiina tunnustamalla ulkovallat voisivat osoittaa tukensa maltillisille palestiinalaisvoimille ja samalla heikentää Hamasia.

Palestiinan valtion tunnustaminen myös tukisi niin sanottua kahden valtion mallia, jota muun muassa EU pyrkii edistämään ja jota itse kannatan. Tässä mallissa itsenäisen Israelin rinnalle syntyisi itsenäinen Palestiina.

Oikeudellista ongelmaa Palestiinan tunnustamisessa ei nähdäkseni ole. Myös Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Mari Neuvonen on todennut, että valtion tunnustamiseen vaadittavat kriteerit täyttyvät Palestiinan kohdalla.

Toivon muiden maiden seuraavana Ruotsin esimerkkiä ja tunnustavan Palestiinan. Tällä viikolla EU-parlamentin täysistunnossa on käsittelyssä päätöslauselma, joka kannustaisi kaikkia jäsenmaita seuraamaan Ruotsin esimerkkiä ja tunnustamaan Palestiinan. Aion äänestää Palestiinan tunnustamista tukevan päätöslauselman puolesta yllä mainituista syistä.

Tein jo aiemmin syksyllä kirjallisen kysymyksen EU:n komissiolle assosiaatiosopimuksen jäädyttämisestä Israelin kanssa. EU ei voi sallia Israelille etuoikeutettua pääsyä markkinoilleen ottaen huomioon vakavat kansainvälisen oikeuden loukkaukset, joihin se on syyllistynyt.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista