Kannanotot

Blogi

Tonnikalan suojelulle parlamentin selkeä tuki

10.2.2010 Blogi

Parlamentin tämänpäiväisessä äänestyksessä meppien selkeä enemmistö äänesti Atlantin sinievätonnikala sisällyttämisen CITES-sopimuksen I-liitteeseen puolesta. Uhanalaisilla lajeilla käytävää kauppaa koskevan CITES-sopimuksen liitteen I lajeilla on kansainvälinen kaupankäynti kokonaisuudessaan kielletty.

Tonnikalan ahdinko on aito: ICCAT arvioi, että lajin kanta on pudonnut 15 prosenttiin siitä, kun kalastus aikoinaan aloitettiin. Suurin osa lajin häviöstä on tapahtunut aivan viimeisten vuosien aikana, tahti on ollut kiihtyvää. WWF:n arvioiden mukaan ilman määrätietoista kansainvälistä toimintaa saattaa lisääntymiskykyisten yksilöiden loppu häämöttää jo vuonna 2012  (Lisää tonnikalasta ja CITES-sopimuksesta blogissani 2.2.)

Keskustelu tonnikalan kohtalosta on käynyt parlamentissa kiihkeänä tällä viikolla ja erityisesti Välimeren maiden kalastusvaliokunnan jäsenet pyrkivät erittäin aktiivisesti ajamaan läpi omaa kantaansa. Sen mukaan tonnikala liitettäisiin pelkästään liitteeseen II, johon sisällytettävillä lajeilla käytävä kauppa on rajoitettua, muttei kiellettyä. Tämä ei tonnikalan tulevaisuuden varmistamiseksi riitä. Liitteeseen II liittyy myös EU-näkökulmasta juridisia ongelmia, minkä myönsi myös eilen parlamentin täysistuntokeskustelussa puhunut uusi kalastuskomissaari Damanaki. Kalastusasioista vastaavan komissaarin ja ympäristökomissaari Potocnikin tulee lähiviikkojen kuluessa päästä yksimielisyyteen siitä, esittääkö komissio yhteiseksi EU-kannaksi tonnikalan listausta I-liitteeseen vai ei.

Äänestyksen lopputulos osoitti, ettei äänekkäällä välimerellisellä vastustuksella ollut parlamentissa laajempaa kannatusta. Myös neuvoston puolella on moni listausta tähän asti vastustanut maa joutunut taipumaan kannanmuutokseen, Italia ja Ranska viimeisimpinä. Katseet kääntyvät nyt nykyiseen EU-puheenjohtajamaahan Espanjaan, jonka soisi vakavasti harkitsevan muutosta kantaansa. Espanja lukeutuu listauksen jääräpäisimpiin vastustajiin. Toiveita muutoksesta ei antanut valitettavasti ainakaan Espanjan ympäristöministerin eilinen esiintyminen parlamentissa: myöhässä saapunut, papereista puhunut ja keskustelua hätinä seurannut ministeri tyytyi toistelemaan ympäripyöreitä. Vakavaa hallaa Espanja aiheuttaa käytöksellään niin luonnon monimuotoisuudelle kuin omille kalastajilleen, joiden tulevaisuus on lyhytnäköisyyden seurauksena jo lähitulevaisuudessa vakavasti uhattu.

P.S. Mepin päivään mahtuu monenlaista. Puhuin tiukempien päästörajoitusten puolesta tänään BBC:n keskusteluohjelmassa, jossa teemana oli EU:n ilmastopolitiikka. Ohjelma tulee ulos BBC Worldiltä reilun viikon kuluttua.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista