Taistelu ilmastonmuutosta vastaan ei ole ilmaista. Kansainvälinen energiajärjestön IEA:n varovainen veikkaus tarvittavista vuosittaisista investoinneista tästä päivästä vuoteen 2050 nousee tuhanteen miljardiin. Tämän mittasuhteen investointia siis tarvitaan, jotta maailma saadaan siirtymään nykyiseltä hiili-intensiiviseltä uraltaan matalapäästöiseen. Näillä investoinneilla on kuitenkin myös tuottonsa: ne auttavat varmistamaan sen, että ilmastonmuutos rajoitetaan kahteen asteeseen. Sivutuotteina syntyy puhtaampaa ilmaa ja ympäristöä – tätä kautta myös esimerkiksi merkittäviä terveyshyötyjä.
Tänään Pariisin COP21-kokouksessa johtamani GLOBE EU järjesti keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin finanssisektorin roolia tässä muutoksessa. Tällä hetkellä finanssilainsäädäntö ja ilmastolainsäädäntö kulkevat molemmat omilla poluillaan ja niiden tavoitteet menevät liian usein ristiin. Niin kauan, kun finanssisektori jää ilmastotalkoiden ulkopuolelle, on koko ilmastoprojekti vaarassa.
Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta, on täysin sektorin omien intressien mukaista olla kiinnostunut siitä, mitä ilmastopolitiikassa tapahtuu. Esimerkiksi Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney varoiti vuoden 2014 lopulla varsin selväsanaisesti hiilikuplan vaaroista. Hiilikupla tarkoittaa käytännössä sitä, että jos maailma on tosissaan ilmastonmuutoksen rajoittamisesta kahteen asteeseen, on iso osa nykyisistä fossiilisista energianlähteistä – noin 60–80% nykyisin tunnetuista varannoista – jätettävä käyttämättä. Tämä tarkoittaa vuorostaan sitä, että fossiilisiin investoineet sijoittajat huomaavat sijoitustensa arvon romahtavan, kun hiilikupla puhkeaa. Osa pitkällä aikajänteellä sijoittavista rahastoista on ottanut varoituksen jo tosissaan: esimerkiksi Ruotsin, Norjan ja Suomen merkittävät eläkesijoitus- ja varallisuudenhoitoyhtiöt ovat viime aikoina ilmoittaneet siirtävänsä sijoituksia pois hiileen pohjautuvasta yritystoiminnasta.
On huomattava, että IEA:n tuhat miljardia pitää sisällään paljon sellaisia investointeja, jotka olisi joka tapauksessa tehtävä. Infrastruktuuriin on joka tapauksessa investoitava, sillä tiet vanhenevat, tietoliikenneyhteydet tarvitsevat uudenlaista infraa, koteja ja toimistoja on remontoitava. Kysymys onkin lähinnä siitä, investoimmeko rahat järkevästi vai pöljästi. Jos tavoitteemme ovat väärät tai puutteelliset, päädymme investoimaan vääriin kohteisiin ja menettämään näin myös pitkällä tähtäimellä paljon rahaa.
Esimerkistä käyvät rakennukset: 90 prosenttia vuoden 2050 rakennetusta ympäristöstä on jo olemassa, joten peruskorjauksien laatu on keskeisessä asemassa rakennuskannan hiilijalanjäljen pienentämisessä. Koska rakennuksia ei kannata syväremontoida joka vuosi, tulee meidän luoda kunnianhimoiset remonttikriteerit tänään, sillä ne koskettavat pitkälti rakennuskantaa vielä kymmenien vuosien päähän.
Lainsäädännöllä on luotava sellaiset raamit, että ne kannustavat ja ohjaavat investointeja oikeisiin kohteisiin. Lainsäädäntö ei ole koskaan neutraalia, vaan se syntyy tietyn maailman ja sen arvojen tarpeisiin. Finanssilainsäädännöstä löytyy useita esimerkkejä siitä, miksi investoinnit ovat vielä vinksallaan: luottoluokittajat eivät tällä hetkellä luokittele yritysten tai maiden ilmasto- ja resurssinkäyttöriskejä. Pääomavaatimukset eivät ota huomioon sitä, investoidaanko hiili-intensiiviseen palveluun tai tuotteeseen, vai clean techiin. Yritysten tilinpäätökset eivät edelleenkään sisällä integroidusti pakollista tietoa ympäristöriskeistä.. esimerkkejä riittää.
Näihin esimerkkeihin ja vinoutuneiden kannustimien korjaamiseen keskityttiin GLOBE EU: n tilaisuudessa. On selvää, ettei julkinen valta voi yksin rahoittaa siirtymää hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Tarvitaan yksityisen sektorin apua. Samalla on myös selvää, että on sekä yksityisten sijoittajien että julkisen vallan intresseissä puuttua ongelmaan ajoissa: on arvioitu, että ”business as usual”, jatkaminen ikään kuin ilmastonmuutosta ei olisi, tulee jo pelkästään taloudellisesti mitattuna äärimmäisen kalliiksi. Arvioiden mukaan 6 asteen lämpeneminen tarkoittaisi noin 43 biljoonan dollarin hintalappua – luku vastaa 30 prosenttia koko maailman tämänhetkisestä osakekannasta.
Esimerkkejä muutoksesta on: esimerkiksi Ranskassa viime vuonna hyväksytyllä lailla tehdään pakolliseksi pörssiyhtiöille ilmoittaa toimintaansa liittyvät ilmastoriskit. Kiinassa pohditaan pääomavaatimusten linkittämistä ilmastoriskeihin. Aihe on liian tärkeä ohitettavaksi meillä Euroopassakaan: EU-lainsäädännön tulisi olla myös finanssilainsäädännön osalta linjassa ilmastotavoitteidemme kanssa.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan