Panamalaisen lakifirman, Mossack Fonsecan nimi tuli kertaheitolla kuuluisaksi menneenä sunnuntaina. Firman nimi tuli esille jo nyt vuosisadan suurimmaksi nimetyn, veroparatiiseja koskevan tietovuodon yhteydessä. Vuodetut dokumentit paljastavat yhtiön auttaneen yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä kätkemään varansa erilaisien järjestelyjen kautta maailman eri veroparatiiseihin.
Kyse ei ole pelkästään verovälttelystä, vaan myös muun rikollisen toiminnan kuten ase-, huume- ja ihmiskaupan tuottojen piilottelusta, rahanpesusta. Yhtiöllä on kerrottu olevan edustus yli neljässäkymmenessä maassa, näistä moni tunnetuissa veroparatiiseissa kuten Neitsytsaarilla.
Samaan aikaan kun Euroopan taloudet ponnistelevat budjettisäästöissä ja talouskurin kiristämisessä, katoaa verottajan ulottumattomiin huikea määrä euroja joka ikinen vuosi. Verovälttely tuntuu erityisen karvaalta taloudellisesti vaikeina aikoina, kun veronkiristyksistä kärsivät niin tunnolliset kansalaiset kuin yrityksetkin ja palveluita joudutaan julkisten varojen supistuessa leikkaamaan.
Skandaali on jatkoa aiemmille: 2014 kuhistiin niin kutsutusta Luxleaks-skandaalista, missä selvisi useamman maan myöntäneen monikansallisille yrityksille sellaisia verosopimuksia, minkä avulla yritysten tosiasiallisesti maksamat verot painuivat lähelle nollaa. Skandaali antoi kimmokkeen uudelle, hiljattain julkistetulle EU:n yritysverotusta koskevalle paketille. Ehdotetulla lainsäädännöllä pyritään esimerkiksi rajoittamaan sitä, että EU-maahan sijoittunut yritys välttelisi verotusta siirtämällä pääomiaan alemman veroasteen maassa sijaitsevaan tytäryhtiöönsä.
Veronkiertoa ei yksikään maa voi suitsia yksin, siihen tarvitaan sekä alueellista että kansainvälistä yhteistyötä. Kansainvälisesti työtä on johtanut OECD, jonka BEPS-projektiin (Base Erosion and Profit Shifting) pohjautuu myös yllämainittu uusi EU-lainsäädäntö. Perusperiaatteesta – veronkierron suitsimisesta – on helppo olla yhtä mieltä, mutta käytännön toteutuksen kanssa on edelleen vähän niin ja näin.
Veroparatiisikeskusteluun linkittyy hankalalla tavalla myös kysymys EU-maiden omista käytännöistä. Ei vain Luxemburg, mutta myös Irlanti ja Belgia on määrätty perimään maksamattomia veroja kansainvälisiltä yrityksiltä, joiden kanssa mailla on historiassa sovittuja, äärimmäisen suotuisia verosopimuksia. Yhdysvaltain Delaware on niin ikään yksi tunnetuimmista veroparatiiseista.
EU:ssa verotusta koskevat päätökset tehdään yksimielisesti. Parlamentilla on vain neuvoa-antava rooli. Lähestulkoon ikuisuushaaste onkin saada jäsenmaat liikkumaan aidosti verotuskannoissaan. Jotta aggressiivista verotusta ja veronkiertoa pystytään suitsimaan, tulisi päätöksiä ja lainsäädäntöä syntyä vielä ainakin neljällä alalla: eurooppalaisen verotunnistejärjestelmän luomisessa, maakohtaisen raportoinnin laajentamisessa ja julkistamisessa, EU:n yhteisen veroparatiisilistan laatimisessa ja siihen liittyvien sanktioiden kehittämisessä sekä yhteisen, yhdistetyn yritysveropohjan luomisessa.
Verotunnistejärjestelmä vastaisi yritysten osalta suomalaista liiketoimintanumeroa, joka yleiseurooppalaisena ja automaattiseen tietojenvaihtoon linkitettynä mahdollistaisi sen, että numeron avulla tieto verovelvollisuudesta menisi automaattisesti yhdestä EU-maasta toiseen. Verotunnistejärjestelmä tulisi ulottaa yritysten lisäksi yksityisiin henkilöihin, jolloin myös heidän verotukselliset tietonsa kulkisivat nykyistä tehokkaammin maiden välillä.
Maakohtaisella raportoinnilla taas yritykset velvoitettaisiin ilmoittamaan maakohtaisesti toimintansa olennaisimmat luvut, kuten liikevaihdon ja maksamansa verot. Velvoite koskee jo nykyisellään suuria kaivannais- ja metsäalan yrityksiä, mutta se tulisi laajentaa myös muille aloille. Tämän lisäksi velvoitetta tulisi laajentaa niin, että yrityksiltä vaadittaisiin tilinpäätösdirektiiviä uudistamalla yhdennetty raportointi, missä tilinpäätökseen on yhdistetty yhteiskuntavastuu- ja ympäristöraportointi. Maakohtaiseen kertomukseen tulisi liittää myös tieto siitä, onko yritys mahdollisesti saanut jonkinlaisen erityisen verokohtelun maasta, jossa toimii ja selvityksen tästä mahdollisesta erityiskohtelusta. Maakohtaisten raporttien tulisi olla julkisesti kaikkien saatavilla.
Nimihirviö yhteinen, yhdistetty yritysveropohja (CCCTB) kätkee taakseen äärimmäisen kannatettavan ajatuksen siitä, että EU-alueella yhdistettäisiin tavat laskea yritysveropohja. Tällä hetkellä käytännöt vaihtelevat jäsenmaasta toiseen aiheuttaen kunnollisille yrityksille turhaa hallinnollista päänvaivaa ja halukkaimmille mahdollisuuden käyttää hyväksi eri maiden järjestelmien erilaisuutta maksamiensa verojen pienentämiseksi.
Yksi tärkeimmistä työkaluista olisi EU:n yhteinen veroparatiisimaiden lista ja siihen liitettävät sanktiot. Tällä hetkellä suurimmalla osalla jäsenmaista on kirjavin perustein luotuja listoja lainkäyttöalueista, joiden katsotaan olevan verotuksellisesti ”yhteistyöhaluttomia”. Seuraava askel on sopia yleisesti kriteereistä, millä EU-maat yhteisesti määrittelevät veroparatiisit ja sopia veroparatiisien käyttämisestä koituvat sanktiot. Parlamentin viime parlamenttikaudella hyväksymässä mietinnössä tällaisiin sanktioihin lukeutuivat muiden muassa sulkeminen julkisten hankintojen ja valtionavun ulkopuolelle sekä veroparatiiseissa toimivien rahoituslaitosten toimilupien peruuttaminen.
Avoimuus ja automaattinen tietojenvaihto on kaiken A ja O, myös kun puhutaan yksityisten henkilöiden harjoittamasta varojen kätkennästä. Automaattinen tietojenvaihto laajenee useaan nykyisin veroparatiisiksi luokiteltuun maahan reilun vuoden päästä – paljon on kuitenkin vielä tehtävä veroavoimuuden varmistamiseksi.
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan