Kannanotot

Blogi

Terveystiedot pilvessä

30.9.2013 Blogi

Euroopan unionissa käynnissä olevalla e-terveyden kehittämisohjelmalla on paljon potentiaalia mullistaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Eniten annettavaa sillä on potilaille. Sähköisten terveyspalveluiden lisääntyminen parantaa potilaiden oikeutta huolehtia omasta terveydestään.

Pölyyntyvien kotikuntolaitteiden jälkeen suomalaisten olohuoneisiin ovat ilmestyneet verenpainemittarit ja veren sokerin testauslaitteet. Ihmisiä on yhä enemmän alkanut kiinnostaa oman kunnon ylläpidon lisäksi myös se, miten omaa terveyttään voi seurata. Lääkäripalvelujen keskittyessä etenkin taajamien ulkopuolella on huomattavasti pienempi kynnys seurata omaa verenpainettaan lempi tv-sarjaa katsellessa kuin lähtemällä lähikaupungin terveysasemalle.

Sähköisten järjestelmien kehittäminen on avainasemassa oman terveyden seurannassa. Sähköpostilla tulisi voida hoitaa rutiiniasioita, kuten reseptin uusintaa, laboratoriotulosten tiedustelua tai kotona mitattujen verenpainelukemien tulkintaa. Tällä säästyttäisiin useilta välivaiheilta, joita puhelin- tai vastaanottoaikojen varaaminen tai lähetteiden kirjoittaminen aiheuttaa.

Suurin merkitys terveyspalvelujen ja -tietojen sähköistämisellä tulisi sitä kautta, että jokaisen ihmisen terveyshistoria saataisiin yhteen paikkaan, esimerkiksi pilvipalveluun. EU-komissio on jo ilmoittanut luovansa teknisiä standardeja, joiden avulla eri sähköiset järjestelmät ymmärtävät paremmin toisiaan. Näiden standardien myötä kaikki terveydenhuollon tapahtumat kirjautuisivat henkilökohtaisiin tietoihin, joihin potilas pääsisi käsiksi paikasta riippumatta esim. sähköisen seurantakortin, USB-tikun tai koodin avulla.

Jotta kotitestaukset voidaan yhdistää sähköiseen terveysarkistoon, laitteisiin tarvitaan ripaus jo käytössä olevaa teknologiaa. Ne tulisi kehittää sellaisiksi, että kotisohvalla mitatut verenpainetulokset siirtyvät automaattisesti omiin sähköisiin tietoihin. Näin tuloksia ei enää tarvitsisi kirjata erikseen paperille, joka on nopeasti hukassa tai ainakin eri paikassa kuin kaikki muut paperit.

Parlamentin sisämarkkinavaliokunta hyväksyy tänään lausuntonsa komission e-terveyden kehittämisohjelmaan. Olen toiminut oman ryhmäni pääneuvottelijana ja tuonut esille sähköisen terveysrekisterin ohella myös sähköisten palvelujen esteettömyyden, potilaiden kuulemisen niiden kehittämisessä sekä henkilötietojen riittävän suojan. Sähköisen terveydenhuollon kehittäminen on tulevaisuuden ydinalueita, sen myötä saadaan alas kansantalouden kustannuksia ja yhteiskuntaan terveempiä kansalaisia.

Juttu on ilmestynyt Apteekkari-lehdessä 27.9.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista