”Tästä rikoksesta ihmiskuntaa vastaan me ansaitsisimme tuomion –ja kyllä me ainakin rangaistuksen saamme, ihan kaikki” sanoi eräs taustaneuvottelija käytävällä samalla kun lopullinen Kööpenhaminan sitoumuksen teksti alkoi olla valmis. Kommentti kuvannee hyvin monien kokoukseen osallistuneiden tunnelmia.
Poliittisessa julistuksessa tavoitellaan ilmaston lämpenemisen rajoittamista alle kahteen asteeseen ja sitovaa sopimusta seuraavassa osapuolten kokouksessa vuoden kuluttua Meksikossa. Maiden ilmoittamat vähennystavoitteet listataan kahdessa liitteessä erikseen teollisuusmaille ja kehitysmaille vapaehtoisena mahdollisuutena. Rahoituksesta todetaan jo esillä olleet sata miljardia vuoteen 2020, josta EU:lta 10.6 mrd, Japanilta 11 mrd ja USAlta 3.6 mrd ovat jo nyt luvattuja. Päästöjen valvonnan eli verifikaation, metsien suojelun ja hiilimarkkinoiden osalta pohja on hyvin yleisellä tasolla ja epätarkka. Mitään uutta aiempiin ilmoituksiin tai sitoumuksiin nähden ei siis sovittu. Ei edes kaikkea aiemmin luvattua.
Totta mielestäni on että julistuksen saavuttaminen parantaa edellytyksiä Yhdysvaltojen kansallisen lainsäädännön läpimenolle. Kuten myös se, että Kiina ja Intia ovat mukana vähennystavoitteissa toisin kuin ennen. Täydellisestä epäonnistumisesta ei siis voi puhua. Tulos on varsin hyvää normaalia YK neuvottelua ja ”kansalliset poliittiset realiteetit huomioon ottaen”.
Kiinan pääministerin tyytyväisyys luonnokseen onnistumisena, koska kaikki säilyttivät pohjalinjansa ja tulos saavutettiin, kertoo ytimekkäästi koko ympäristöneuvotteluiden ongelman. Kun kenenkään ei tarvitse tehdä enemmän kuin tahtoo, niin kaikki menee hyvin.
Globaalissa, mahdollisesti koko elämää uhkaavassa haasteessa se vain ei riitä ettei tarvitse tehdä enemmän kuin huvittaa. Kaksi kertaa viikossa postilaatikolle kävely ei nosta kuntoa riittävästi maratonia varten ja se ei ratkea sillä, että lisätään kolmaskin kerta ja sanotaan, että saavutettiin merkittävä edistys edelliseen verrattuna ja palataan asiaan vuoden kuluttua.
Rahoitusmarkkinoiden kriisin osalta ei todettu että jatketaan neuvotteluja ja palataan vuoden kuluttua asiaan. Vuoden kuluttua palaaminen kun ei auta, jos pankit ja koko rahoitusjärjestelmä kaatuvat dominona päivissä tai viikoissa. Ilmastomuutoksen ratkomisen aikarajat alkavat myös paukkua ja jos kohta ei luvata ja toimita niin toimet eivät ehdi auttaa.
Kööpenhaminan tulos oli voitto kansallisten ja ryhmäintressien puolustamiselle ja uskallan väittää myös pikkupolitikoinnille niin EUn, USAn, Kiinan kuin koko G-77 kehitysmaaryhmän osalta. Siinä voittivat myös muutosvastarinta ja ymmärtämättömyys niin kuin yleensä suurten haasteiden edessä.
Toivoa ei saa eikä kannata kuitenkaan hävittää. Meillä on yhä tarvittavat resurssit, tieto mitä pitää tehdä, teknologia miten ja jopa rahat Meillä on myös yhä laajempi, aktiivisempi ja viisaampi globaali kansalais- ja bisnesyhteisö joka ymmärtää, osaa ja toimii yhdessä jo ilmastomuutoksen torjumiseksi. Kohta muutosvastarinta on enää marginaalinen vähemmistö. Samalla kun joukot pakkaavat laukkujaan ja lähtevät Kööpenhaminasta prosessin on jatkuttava: kansallisen ja kansainvälisen tietoisuuden ja kansalaismielipiteen vahvistamisen, seuraavan neuvottelukierroksen valmistelun ja ekotehokkaan talouden puitteiden rakentamisen lainsäädäntöä ja tukia uudistamalla.
On syytä myös vakavasti pohtia miten Meksikoon mennessä uudistetaan ilmastosopimuksen (ja muiden ympäristösopimusten) tehotonta neuvottelumekanismia, malleja kyllä on. Meksikossa viimeistään on saatava kunnon tulos aikaan ja sitä ennen kaikkien on tehtävä enemmän kuin on luvattu.
Linkkejä:
18.12. sopimusluonnos Scientific Americanin sivuilla
COP 15 – Kööpenhaminan viralliset sivut
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan