Kannanotot

Blogi

Tasa-arvo ei tapahdu itsestään

12.2.2010 Blogi

Yksi menneen täysistuntoviikon keskusteluttaneista aiheista oli naisten ja miesten välistä tasa-arvoa käsittelevä mietintö. Mietinnössä käsiteltiin tärkeitä teemoja, kuten tasavertaisuutta työelämässä, työelämän ja perheen yhteensovittamista sekä naisten seksuaaliseen ja lisääntymisterveyteen liittyviä oikeuksia.

Naisten oikeuksia painottava ja edistävä kanta voitti yleisesti ottaen parlamentin äänestyksessä, mutta erittäin huolettavaa on huomata konservatiivisemman ajattelun vahva ote uuden parlamentin kaudella. Suuntauksesta on syytä olla huolissaan. Euroopan unioni on perinteisesti tehnyt hyvää työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustajana ja edistäjänä niin lainsäädännön tasolla kuin yleisenä osana unionin toimintaa. Paljon työtä on kuitenkin vielä tekemättä ja esimerkiksi tasa-arvon sekä vähemmistöoikeuksien toteutumisessa useammassa jäsenmaassa on rutkasti parantamisen varaa.

Sivistysyhteiskunnassa naisille kuuluvat tarvittaessa lainsäädännön kautta taattavat tasavertaiset mahdollisuudet niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin. Näihin liittyvät tiiviisti myös naisten oikeus valvoa omia seksuaalisia ja lisääntymiseen liittyviä oikeuksiaan. Valitettavasti etenkin viimeksi mainittu on edelleen vaikea paikka yllättävän monelle täällä parlamentissakin. Vanhakantaisuus ei ole valitettavasti vain ääriliikkeiden synti, vaan konservatiivisella ajattelulla on vahvat kannattajansa myös keskustaoikeistolaisessa EPP:ssä. Vaikka mielipiteet muuttuvat hitaasti, on tätä vaikea ymmärtää.

Tasa-arvo ei tapahdu itsestään, sen puolesta tulee tehdä töitä. Työelämän puolella keinot esimerkiksi palkkatasa-arvon saavuttamiseksi ovat jo olemassa, nyt on aika laittaa ne todella käytäntöön. Työn vaativuuden arvioimisen tulisi olla pakollista ja sen tulisi vaikuttaa palkkaan. Tulisi olla juridisesti velvoittavaa laatia kunnolliset tasa-arvo-ohjelmat joka työpaikalle. Palkkatietojen julkisuus, vaikka onkin kiistanalainen kysymys, auttaisi osaltaan palkkatasa-arvon saavuttamisessa. EU:n tulisi olla itse esimerkki siitä, kuinka tasa-arvo korkeimpiin virkoihin nimitettäessä toteutuu. Tälle tielle on jo astuttu, parantamisen varaa unionin miehisten kasvojen muuttamisessa on kuitenkin vielä.

Toivoisin, että kansalaiset seuraisivat aktiivisesti, miten oma meppi näissä asioissa äänestää ja vaikuttaa vahvemman tasa-arvo- ja ihmisoikeuslainsäädännön puolesta. Aktiivisuus kannattaa, sillä muutos tarvitsee aina tekijänsä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista