Kannanotot

Blogi

Skandaali merellä

8.4.2011 BlogiEkologinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Liityin vastikän parlamentissa perustetun,  eri puolueryhmistä koostuvien meppien välisen “Fish for the Future” –ryhmän jäseneksi. Ryhmän tarkoitus on jouduttaa unionin yhteisen kalastuspolitiikan uudistamista. Tavoite on periaatteessa yksinkertainen: tukea sellaisen kalastuspolitiikan rakentamista, joka turvaa monipuolisen ja riittävän kalakannan, vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden sekä töitä kalastajille.

Vuodelta 1981 peräisin oleva, 2000-luvulla hitaisiin uudistuksiin pyrkinyt EU:n kalastuspolitiikka on epäonnistunut dramaattisesti.  Vaikka joitakin askelia liikakalastuksen kitkemiseksi on otettu, yhtälö on yhä edelleen surkea.

Komission mukaan kalakannoistamme 88% prosenttia kalastetaan tasolla, joka ylittää niiden kestävän enimmäistuoton. Vuosikymmeniä jatkunut liikakalastus on romahdattanut useiden kalalajikkeiden kannat meristämme. Ja kalan ollessa vähissä, osa kaloista kalasteteaan jo ennen niiden sukukypsää ikää, joka osaltaan kaventaa tulevia kalakantoja. Esimerkiksi Pohjanmeren turskista 93% tulee kalastetuksi, ennen kuin ne ehtivät lisääntyä.

Vaikka liikakalastus yhä jatkuu, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa yli puolet Euroopan markkinoilla syötävästä kaloista on tuontikalaa. Asialla on siis myös kehityspoliittinen puolensa. Kalojen määrän laskiessa etenkin Afrikan köyhimpien maiden merialueilta on ostettu kalastusoikeuksia, joka puolestaan on vaikeuttanut paikallisten kalastajien muutenkin niukkaa elinkeinoa.

Kalastuspolitiikkaan liittyy myös monia muita haastavia kysymyksiä. Liikakalastusta ylläpidetään myös monenlaisten taloudellisten tukien keinoin. Vesillämme liikkuu suhteessa aivan liikaa kalastusaluksia – ja liian suuria sellaisia -, jotka omalta osaltaan hirttävät meitä kiinni ylikapasiteettiin ja liikakalastukseen. On syntynyt noidankehä, jossa vähentyneet kalakannat ovat lisänneet alusten määrää, jotka taas puolestaan edelleen pienentävät kalakantoja

Tarvitsemme siis pikaisesti uudenlaisia ratkaisuja. Tukien tulee edistää kestävää kalastusta ja terveitä meriekosysteemejä. Alusten määrää tulee rajoittaa. Kalojen tulee antaa lisääntyä rauhassa. Kehitysmaiden kanssa täytyy solmia sosiaalisesti ja ekologisesti oikeudenmukaisia sopimuksia. Tietoa ja seurantaa tulee saada lisää, hallintoa uudistaa. Ja niin edelleen.

Ennen kaikkea tietenkin poliittista tahtoa asian ympärillä tulee vahvistaa. Tähän pyrimme Fish for the Future –ryhmässä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista