Kannanotot

Inhimillinen Eurooppa Kannanotot

Diabetesta sairastavien määrä kasvaa Euroopassa – EU:n täytyy hoitaa diabetesta paremmin yhdessä

22.11.2022 Inhimillinen Eurooppa KannanototMedialleTiedote

Olin mukana tuomassa tärkeää diabetespäätöslauselmaa parlamentin marraskuun täysistunnon esityslistalle yhdessä meppikollegojeni kanssa parlamentin eri poliittisista ryhmistä.

Diabetesta sairastavien eurooppalaisten määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut merkittävästi, ja diabetes on paitsi vaara ihmisten terveydelle, myös kallis tikki terveydenhuoltojärjestelmille. Siksi on tärkeää, että vaadimme Euroopan parlamentissa entistä parempia keinoja diabeteksen hoitoon EU:ssa.

Yli 33 miljoonaa eurooppalaista sairastaa diabetesta.

Parlamentti keskusteli menneellä viikolla maailman diabetespäivän jälkeen diabeteksen ennaltaehkäisystä, hallinnasta ja paremmasta hoidosta EU:ssa. Hyväksyimme myös täysistunnossa aiheeseen liittyvän päätöslauselman, joka vaatii EU:hun parempaa diabeteksen hoitoa ja hallintaa sekä ehkäiseviä toimia diabeteksen vähentämiseen.

Insuliinin keksimisestä on kulunut tänä vuonna 100 vuotta ja diabetesta sairastavien henkilöiden määrä jatkaa EU:ssa kasvuaan. Parlamentti lausui viimeksi diabeteksen hoidosta 10 vuotta sitten. Nyt oli uudelleen erinomainen hetki muistuttaa siitä, että diabeteksen hoito on saatava paremmalle tolalle. Se, miten jäsenmaissa hoidetaan diabetesta, kertoo paljon myös terveydenhoitojärjestelmän tilasta ylipäätään.

Diabetes koskettaa monia eri ihmis- ja ikäryhmiä. Se on monisyinen sairaus, joka voi ilmetä eri muodoissa. Yksikään ikäryhmä ei ole diabetekselle immuuni, ja raskausdiabetes hyvä esimerkki tietyssä elämäntilanteessa puhkeavasta diabeteksesta.

Diabetespotilaat hoitavat usein sairauttaan hyvin itsenäisesti insuliinin ja muiden lääkkeiden avulla. Myös elintavoilla on vaikutusta. Diabeteksen hoidossa on kiinnitettävä huomiota siihen, että potilaiden olisi entistä helpompi elää diabeteksensa kanssa, ja että heille tuodaan saataville parempia ja helpompia itsehoitokeinoja ja esimerkiksi uusia digitaalisia välineitä sairauden hoitoon.

Myös diabetesta sairastavien personoituja hoitomuotoja pitäisi lisätä. Ihmisillä on yksilöllisiä tarpeita hoitoonsa, ja potilaslähtöisyys sekä yhteistyö potilasjärjestöjen kanssa on tässäkin asiassa tärkeää.

Parlamentin päätöslauselma kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että kuluttajien olisi aiempaa helpompi tehdä tietopohjaisia päätöksiä omasta terveydestään ja näin pienentää riskiään sairastua. Tässä välineitä ovat esimerkiksi informatiiviset pakkaus- ja tuoteselosteet. Lisäksi parlamentti vaatii lisää diabetestutkimusta ja innovaatioita.

Kuva: Towfigu Barbhuiya / Unsplash.

Lue lisää:

Poliittisten ryhmien päätöslauselmatekstit ja ryhmien yhteinen päätöslauselma löytyvät täältä.

 

Teksti on osa marraskuun uutiskirjettäni. Voit liittyä uutiskirjeen tilaajaksi täällä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista