Kannanotot

Blogi

Sähköromu kaatopaikan sijasta kierrätykseen

3.2.2011 BlogiEkologinen Eurooppa KannanototVideot ja Kuvat

Euroopan parlamentti hyväksyi torstain täysistunnossa elektroniikkajätteitä koskevan mietinnön. Kierrätyksen merkitys korostuu, kun raaka-aineet käyvät harvinaisemmiksi, painotin parlamentin keskustelussa. Direktiivin mukaan nykyisiä sääntöjä tiukennetaan siten, että viiden vuoden kuluessa 85 prosenttia kaikista sähkölaitteista on hyödynnettävä ja käsiteltävä.

Tällä hetkellä valitettavan suuri osa elektroniikkajätteitä on päätynyt sekä EU:n sisällä kaatopaikoille,  kolmansiin maihin että viime kädessä polttoon kadulle. Siksi tämä tärkeä työkalu on hyvä askel oikeaan suuntaan elektroniikkajätteen kierrätyksen osalta. Samalla takaamme myös parempaa resurssitehokkuutta ja raaka-aineiden palaamista takaisin valmistajille.

Toivottavasti jatkossa tämän direktiivin osalta voimme edetä myös kohti parempaa raportointia, jotta tiedetään miten  eri jäsenmaat ja toimija toteuttavat tämän direktiivin tavoitteita.

 Tämä direktiivi on hyvä alku ja toivottavasti vastuuta jakeluportaalle ja suoraa tuottajavastuuta voidaan jatkossa lisätä.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Liity tältä sivulta uutiskirjeen tilaajaksi.

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tältä sivulta Sirpan tukijoukkoihin.

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista