Kannanotot

Inhimillinen Eurooppa Kannanotot

Puheenvuoro sosiaalipaketista parlamentin täysistunnossa

3.9.2008 Inhimillinen Eurooppa KannanototSirpa sanonut

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat,

komission  sosiaalipaketti on kauan odotettu uudistus unionin sosiaalisen ulottuvuuden rakentamiseen. Monien kollegoideni tapaan olisin kuitenkin halunnut nähdä komission ottavan astetta rohkeamman ja kunnianhimoisemman otteen ehdotuksiinsa ja uudistuksiinsa. Erityisesti julkisten palvelujen perusturvan osalta paketti jäi mielestäni vaillinaiseksi.

Paketti sisältää kuitenkin monta hyvää ehdotusta. Haluaisin kiittää komissiota erityisesti siitä, että se päätyi keskustelujen jälkeen laatimaan horisontaalisen, kaikki syrjinnän perusteet kattavan syrjinnänvastaisen direktiivin. Eri tavoin ja eri syistä syrjintää kohtaavia kansalaisia ei tule asettaa eriarvoiseen asemaan. Horisontaalinen lähestymistapa on ainoa oikea takaamaan yhdenvertaisen kohtelun kaikille. Myös ehdotus Euroopan yritysneuvostojen roolin vahvistamisesta on erittäin tervetullut.

Suhteessa vähemmän julkisuutta saanut direktiiviehdotus potilaiden oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa koskettaa konkreettisesti monen eurooppalaisen arkipäivää. Euroopan rajojen auetessa ja mahdollisuuksien lisääntyessä myös terveydenhuollon alalla on erityisen tärkeää tehdä selväksi, kenen ja millainen on vastuu potilaan terveydestä. Komission direktiiviehdotus on tervetullut selkiytys Euroopan-laajuisiin sääntöihin.

Puutteistaan huolimatta paketti on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan ja toivon komission jo lähitulevaisuudessa jatkavan ponnistelujaan Euroopan kansalaisten sosiaalisen turvallisuudentunteen parantamiseksi. Tähän liittyen haluaisin kiirehtää komissiota suunnitelmista laatia direktiivi äitiysloman pidentämiseksi 14:stä 18 viikkoon. Direktiivin suo tulevan käytäntöön mahdollisimman nopeasti. Soisin kuitenkin komission ehdotuksessaan keskittyvän erityisesti vanhempainvapaan pidentämiseen ja tuovan näin ollen parannuksen molempien vanhempien oikeuksiin ja mahdollisuuksiin jäädä kotiin lapsen syntymän jälkeen.

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko
Tutustu Sirpaan

Kysy Sirpalta

Kysy Sirpalta

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

Liity tukijoukkoihin

Liity tukijoukkoihin

Saatat olla kiinnostunut myös näistä kannanotoista